Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta6515.09.20207

9837-2019 (00 01 02)

Palvelutasopäätöksen lausuntoversion hyväksyminen

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 65

Pelastuspäällikkö Mika Kontio, kehittämispäällikkö Torbjörn Lindström 8.9.2020:

Pelastuslain (379/2011) mukaan pelastustoimen palvelutaso tulee vastata paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia. Palvelutasoa määriteltäessä on otettava huomioon myös toiminta poikkeusoloissa. Pelastuslaitokselle laissa säädetyt tehtävät on suunniteltava ja toteutettava siten, että ne voidaan hoitaa mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla ja, että onnettomuus- ja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti. Olosuhteiden vaatiessa tehtävät on asetettava tärkeysjärjestykseen.

Pelastuslain mukaan alueen pelastustoimen on laadittava palvelutasopäätös. Alueen pelastustoimi päättää palvelutasosta kuntia kuultuaan. Päätöksessä on selvitettävä alueella esiintyvät uhat, arvioitava niistä aiheutuvat riskit, määriteltävä toiminnan tavoitteet ja käytettävät voimavarat sekä palvelut ja niiden taso. Palvelutasopäätökseen tulee myös sisältyä suunnitelma palvelutason kehittämisestä. Päätös on laadittava olemaan voimassa määräajan.

Sisäministeriön asetuksella voidaan säätää tarkemmin palvelutasopäätöksen sisällöstä ja rakenteesta. Sisäministeriö ei ole antanut pelastuslain perusteella asetusta, jossa määriteltäisiin palvelutasopäätöksen sisällöstä ja rakenteesta. Sisäministeriö on antanut ohjeen pelastustoimen palvelutasopäätöksen sisällöstä ja rakenteista, SM18:00/2012. Ohjeen mukaan pelastustoimen palvelutason tulee kattaa pelastuslaissa ja valtioneuvoston asetuksessa määritetyt alueen pelastustoimen järjestämiseen kuuluvat tehtävät.

Aluepelastuslaitos on laatinut palvelutasopäätösluonnoksen. Palvelutasopäätösluonnos noudattaa lautakunnan 13.8.2020 seminaarissa antamia ohjeita.

Varsinais-Suomen pelastustoimen palvelutaso on määritelty vastaamaan pelastuslain mukaisesti paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia. Määrittelytyössä on hyödynnetty pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaisesti regressiomallilla määritettyä riskitasoa. Palvelutasopäätöksessä on otettu huomioon toiminta poikkeusoloissa. Palvelutasopäätöksessä päätetään pelastuslain mukaisten tehtävien hoitamisesta lain edellyttämällä tavalla ja toimintavalmiuden määrittelyssä on huomioitu Sisäministeriön antama ohje pelastussukelluksesta. Palvelutasopäätöksessä on esitetty pelastuslain edellyttämällä tavalla alueella esiintyvät uhat ja arvioitu niistä aiheutuvat riskit, määritelty toiminnan tavoitteet ja käytettävät voimavarat sekä palvelut ja niiden taso. Palvelutasopäätökseen sisältyy myös suunnitelma palvelutason kehittämisestä. Palvelutasopäätöksen voimassaolokaudeksi on Varsinais-Suomen alueella suunniteltu valtuustokautta 2021 - 2024. Esitetty palvelutaso on toteutettavissa nykyisenkaltaisen budjetin puitteissa, huomioiden yleiset vuosittaiset kustannusten nousut.

Luonnos palvelutasopäätöksestä lähetetään pelastustoimialueen 27 kuntaan lausunnon antamista varten. Lausunnot palvelutasopäätösluonnoksesta pyydetään 23.10.2020 mennessä. Kuntien lausuntoja käsitellään lautakunnan kokouksessa 12.11.2020 ja tavoite on, että lautakunta päättää palvelutasopäätöksestä 10.12.2020 kokouksessa.

Liite 1Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen palvelutasopäätösluonnos 2021 - 2024

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusAluepelastuslautakunta päättää lähettää aluepelastuslaitoksen laatiman liitteenä olevan palvelutasopäätösesityksen Varsinais-Suomen pelastustoimialueen kuntiin lausunnon antamista varten. Lausunnot pyydetään 23.10.2020 mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

laupAuran kunnanhallitus
laupKaarinan kaupunginhallitus
laupKemiönsaaren kunnanhallitus
laupKosken Tl kunnanhallitus
laupKustavin kunnanhallitus
laupLaitilan kaupunginhallitus
laupLiedon kunnanhallitus
laupLoimaan kaupunginhallitus
laupMarttilan kunnanhallitus
laupMaskun kunnanhallitus
laupMynämäen kunnanhallitus
laupNaantalin kaupunki
laupNousiaisten kunnanhallitus
laupOripään kunnanhallitus
laupPaimion kaupunginhallitus
laupParaisten kaupunginhallitus
laupPyhärannan kunnanhallitus
laupPöytyän kunnanhallitus
laupRaision kaupunginhallitus
laupRuskon kunnanhallitus
laupSalon kaupunginhallitus
laupSauvon kunnanhallitus
laupSomeron kaupunginhallitus
laupTaivassalon kunnanhallitus
laupUudenkaupungin kaupunginhallitus
laupVehmaan kunnanhallitus
laupKaupunginhallitus


Liitteet:

Vsaluelk § 65
Liite 1:Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen palvelutasopäätösluonnos 2021 - 2024