Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta6312.09.201810

10141-2018 (02 02 00)

Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvioehdotus ja vuosien 2019-2022 taloussuunnitelmaehdotus

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 63

Talouspäällikkö Juho Kaituri 6.9.2018

Talousarvion valmisteluprosessi vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019 - 2022 käynnistyi vuoden toisella neljänneksellä. Suunnitteluluvuista on käyty keskusteluja toimielimien kanssa ja strategiset sopimukset ovat olleet kevään aikana valmistelussa.

Kuntalaki edellyttää kunnan toiminnalta tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta. Valtuuston ja kunnan muiden toimielinten on talousarviossa ja  taloussuunnitelmassa sekä niihin perustuvissa käyttösuunnitelmissa ja erillisbudjeteissa hyväksyttävä toimintaa ja taloutta koskevat tavoitteet.

Toiminnallinen tavoite liittyy nimensä mukaisesti toimintaprosessin ohjaamiseen ja taloudellisilla tavoitteilla ohjataan tulo- ja pääomarahoitusta sekä resurssien jakoa. Kuntalain mukaan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvio on oikeudellisesti sitova (valtuutus ja virkavastuu).

Hinta- ja palkkatasojen nousu

Valtiovarainministeriön kehyksissä on ennustettu hintatason vuonna 2019 muuttuvan 2,0 %, kun vastaava kuluvan vuoden arvio on 1,8 %. Taloussuunnitelmavuosille on arvioitu hintatason muutokseksi noin 2 % vuodessa.

Kuntatyönantajien laskema todellista palkkojen kustannusvaikutusta kuvaava vuosikeskiarvon muutos on vuonna 2019 keskimäärin 2,36 %. Lisäksi erillisen tuloksellisuuteen perustuvan kertaerän kustannusvaikutuksen arvioidaan olevan keskimäärin 0,7 %, mutta ennakkotiedoista poiketen se toteutuisi sittenkin jo vuonna 2018.

Muut budjettiin vaikuttavat tekijät

Pelastustoimen budjetointia ohjaavat edellä mainittujen valtakunnallisten palkka- ja hintatasojen nousun lisäksi pelastustoimen lakisääteiset velvoitteet, lautakunnan vahvistama palvelutasopäätös, valtioneuvoston päätös aluepelastuslaitoksen perustamisesta ja sopimus Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kanssa ensihoitopalveluiden tuottamisesta. Nykyinen aluepelastuslautakunnan päättämä palvelutasopäätös on voimassa vuosille 2017-2020.

 Talousarvioesityksen valmistelu (pelastustoimi) 

Palvelujen ja hankintojen 2019 hintatason ja palkkojen noususta johtuen kuntamaksuosuudet nousevat keskimäärin 1,8 %. Pelastuslaitoksen kokonaismenot ovat pysyneet stabiililla tasolla useita vuosia maltillisten palkkaratkaisujen myötä, mutta samalla palkkoihin kohdistuva nousupaine on lisääntynyt. Palkkojen vajaan 2,5 prosentin korotus tuo suurimman kustannuserän 2019 budjettiin. Kilpailukykysopimuksen vähennysvaikutus kohdistuu vuosille 2017-2019. Tähän liittyvää lomarahaleikkausta ollaan kompensoimassa tuloksellisuuserällä, jonka henkilöstökustannus toteutunee jo vuoden 2018 aikana.

Ensihoitopalvelut

Ensihoidon järjestämisvastuu siirtyi kunnilta sairaanhoitopiirille vuoden 2013 alusta lukien. Aluepelastuslaitoksella ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirillä (Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitos) on voimassaoleva yhteistoimintasopimus.

Ensihoitopalveluiden menot riippuvat täysin palvelun tilaajan tarpeesta. Ensihoidon menot katetaan täysimääräisesti ulkopuolisella tulorahoituksella (kela ja sairaanhoitopiiri).

Investoinnit

Palvelutasopäätöksessä on määritelty pelastuslaitoksen investointitaso. Palvelutasopäätöksen mukaisesti hyväksyttävä ja realistinen raskaan kaluston poistoiän tulee olla maksimissaan 30 vuotta. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää tämänhetkistä riittävää investointimäärärahaa ja kaluston tehokasta kierrättämistä sekä päällekkäisen kaluston (esim. varakalusto) vähentämistä. Lisäksi investointien hankintahintojen jatkuvan nousun ja erikoiskaluston tarpeen myötä niiden toteuttamisen pitkäaikainen ennakkosuunnittelu on välttämätöntä ottaen huomioon myös käyttöpuolen talouden toteutuminen.

Investointien nettomenoksi vuonna 2019 ehdotetaan 2,0 M€. Tällä nettosummalla on mahdollista saavuttaa tai jopa alittaa 30 vuoden poistoiän tavoite ja samalla pysyä palvelutasopäätöksessä määritellyssä kaluston uusiutumisrajoissa. Kyseisellä investointitasolla on samalla mahdollista pitkällä tähtäimellä vähentää kaluston kunnossapidon kustannuksia. Käytännössä runsaan 2 miljoonan euron investointihankinnat on toteutettu joustavasti tilinpäätöksen yhteydessä käyttöpuolen talouden sen maltillisesti mahdollistaen.

Liite 1Strateginen sopimus 2019-2022

Liite 2Hankintasuunnitelma 2019-2022

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää esittää Turun kaupunginhallitukselle Varsinais-Suomen pelastustoimen vuoden 2019 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2019–2022 taloussuunnitelmaehdotuksen liitteiden mukaisina.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAuran kunnanhallitus
tiedKaarinan kaupunginhallitus
tiedKemiönsaaren kunnanhallitus
tiedKosken Tl kunnanhallitus
tiedKustavin kunnanhallitus
tiedLaitilan kaupunginhallitus
tiedLiedon kunnanhallitus
tiedLoimaan kaupunginhallitus
tiedMarttilan kunnanhallitus
tiedMaskun kunnanhallitus
tiedMynämäen kunnanhallitus
tiedNaantalin kaupunki
tiedNousiaisten kunnanhallitus
tiedOripään kunnanhallitus
tiedPaimion kaupunginhallitus
tiedParaisten kaupunginhallitus
tiedPyhärannan kunnanhallitus
tiedPöytyän kunnanhallitus
tiedRaision kaupunginhallitus
tiedRuskon kunnanhallitus
tiedSalon kaupunginhallitus
tiedSauvon kunnanhallitus
tiedSomeron kaupunginhallitus
tiedTaivassalon kunnanhallitus
tiedUudenkaupungin kaupunginhallitus
tiedVehmaan kunnanhallitus
tiedKaupunginhallitus


Liitteet:

Vsaluelk § 63
Liite 1:Strateginen sopimus 2019-2022
Liite 2:Hankintasuunnitelma 2019-2022