Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta2008.03.20189

2578-2018 (00 01 04, 00.03)

Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä arvio merkittävimmistä riskeistä, epävarmuustekijöistä ja muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista vuodelta 2017

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 20

Pelastuspäällikkö Mika Kontio 1.3.2018:

Turun kaupunki on päättänyt, että sisäisen valvonnan tilaa ja riskienhallinnan tilaa ja tuloksellisuutta seurataan talousarviovuoden aikana ja sen tuloksellisuudesta raportoidaan tilinpäätöksen yhteydessä. Lisäksi kaupungin sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa kehitetään siten, että pystytään vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin. Kaupungin tilinpäätökseen kuuluvan toimintakertomuksen tulee sisältää selonteko siitä, miten sisäinen valvonta ja riskienhallinta on järjestetty, siinä havaituista puutteista ja keskeisistä toimenpiteistä riskien hallitsemiseksi.

Kaupunginhallitus hyväksyy kaupungin toimintakertomukseen tulevan sisäisen valvonnan ja konsernivalvonnan selonteon sekä arvion merkittävimmistä riskeistä. Lauta- ja johtokunnat ja yhteisöjen hallitukset hyväksyvät omilta vastuualueiltaan vastaavan selonteon ja riskiarvion. Toimintayksikköjen selonteko ja riskiarvio pohjautuvat dokumentoituun itsearviointiin ja se tulee käsitellä toimielimessä.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos on osaltaan laatinut selonteon ja riskinarvion. Arvioinnin perusteella Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tila on hyvä. Arviointi ja selonteko esitellään lautakunnalle kokouksen yhteydessä.

Liite 1Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä arvio merkittävimmistä riskeistä, epävarmuustekijöistä ja muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista vuodelta 2017

Oheismateriaali 1Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää hyväksyä pelastuslaitoksen riskinarvion ja selonteon vuodelta 2017 ja lähettää sen osaksi Turun kaupungin tilinpäätöstä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKonsernihallinto, sisäinen tarkastus


Liitteet:

Vsaluelk § 20
Liite 1:Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä arvio merkittävimmistä riskeistä, epävarmuustekijöistä ja muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista vuodelta 2017