Strateginen sopimus 2018, aluepelastuslaitos

1. LÄHTÖKOHDAT

1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta (kh)

Laadukkaat pelastustoiminta-, turvallisuus- ja ensihoitopalvelut tuotetaan Varsinais-Suomessa ammattitaitoisesti, tasapuolisesti ja nopeasti kaikkina vuorokauden aikoina.

Aluepelastuslaitos tuottaa pelastustoimen palveluja Varsinais-Suomen maakunnan 27 kunnan alueella Aluepelastuslautakunnan hyväksymän palvelutasopäätöksen mukaisesti.

Aluepelastuslaitos tuottaa ensihoitopalveluja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin palvelutasopäätöksen mukaisesti.

1.2 Toimintaympäristön muutos (kh)

Pelastustoimen palvelutasopäätös koskee vuosia 2017–2020. Suunnitelmakauden luvut on tehty sillä oletuksella, että nykyinen palvelutaso säilyy.

Ensihoidon järjestämisvastuu siirtyi Sairaanhoitopiirille 2013 alusta ja Suunnitelmakauden luvut 2018–2020 on tehty oletuksella, että toiminnan laajuus ensihoitopalveluiden osalta säilyy 2017 tasolla.

Vuokratuissa paloasemakiinteistöissä on merkittävästi ns. korjausvelkaa. Turun kaupungissa sijaitsevien paloasemakiinteistöjen osalta käynnistettiin tilatarveselvitykset vuonna 2016 käytyjen keskustelujen perusteella. Tilatarveselvitykset koskevat Turun keskuspaloasemaa, Kärsämäen paloasemaa, Maarian, Paattisten, Jäkärlän ja Kakskerran sopimuspalokuntien paloasemia. Muun maakunnan alueella sijaitsevien kiinteistöjen peruskorjausten ja uudisrakentamisen esisuunnittelua toteutetaan paloasemaverkkopäätöksen mukaisesti ja vuokrakustannusten nousuun vaikuttavat toteutuneet peruskorjaus- ja uudisrakennushankkeet. Hankkeet hyväksytään johtosäännön mukaisesti.

Edellämainittujen tekijöiden sekä päätettyjen linjausten ja strategioiden lisäksi talousarvio 2018 taloudelliset luvut tulevat pitkälti perustumaan viimeisimpään 2016 tilinpäätökseen ja kuluvan talousarviovuoden puolivuotiskauden toteumaan. Muut tekijät, jotka saattavat osaltaan vielä ohjata tai muuttaa talousarviolukuja, ovat meneillään olevaan maakuntauudistukseen liittyvät lakimuutokset ja muut sen valmistelun aikana ilmenevät muutostarpeet. Myös Ensihoidon palvelutuotannon taso tultaneen säilyttämään 2017 tasolla sekä resurssien tarpeen että määrärahojen suhteen.

Investointimäärärahat on nostettu 1,6 Meurosta 2,0 Meuroon kuluvalle budjettikaudelle ja se taso tultaneen säilyttämään.

1.3. Toiminnan kehittämis-suunnitelma ja strategiset painopisteet (kv)

Palvelutasopäätöksessä on määritelty suunnitelmakauden kehittämissuunnitelma.

Strategiset painopistealueet:

-Osaava, motivoitunut ja toimintakykyinen henkilöstö

-Osaavat, motivoituneet ja toimintakykyiset sopimuspalokunnat

-Toimiva ja kattava paloasemaverkosto

-Tyytyväiset asiakkaat ja kuntaomistajat

-Toiminnan edellyttämät riittävät taloudelliset resurssit.

 

2. TALOUDELLISET TAVOITTEET

2.1 Määrärahat ja investoinnit (kv)

 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta

TOT 2016

TA 2017 yhteensä

TAE 2018

TA 2018

TS 2019

TS 2020

TS 2021

 

TOT

 

RAA_V

 

 

 

 

Toimintatulot

43 183

43 214

43 706

 

43 950

44 260

44 600

Valmistus omaan kayttoon

 

 

 

 

 

 

 

Toimintamenot

40 920

41 214

41 706

 

41 950

41 260

42 600

Toimintakate

2 263

2000

2 000

 

2 000

2 000

2 000

Muutos-%

-13,9 %

0,0 %

 

0,0 %

0,0 %

0,0 %

Investointikulut

2 327

4 165

3 597

 

3 789

4 876

2 284

Valtionosuudet ja muut rahoitusosuudet

0

1 994

1 768

 

1 962

2 705

455

Pysyvien vastaavien luovutustuotot

64

171

171

 

173

171

171

NETTO

-2 263

-2 000

-2 000

 

-2 000

- 2 000

- 2 000

Muutos-%

 

-11,6 %

0,0 %

 

0,0 %

0,0 %

0,0 %

 


2.3 Muutokset (kv)

 

Kaupunginvaltuusto

 

Kaupunginhallitus

 

Kaupunginjohtaja

1.000 €, Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta

2017

2018

2019

2020

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Johtokunta (suunnitteluraamiin vaikuttavat muutosesitykset)

1.000 €, aluepelastuslautakunta

2017

2018

2019

2020

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3. RESURSSIEN KÄYTTÖ

3.1 Työvoiman käyttö (kv)

Henkilötyövuodet (htv)

TP 2016

TA 2017

TAE 2018

TA 2018

TS 2019

TS 2020

TS 2021

Aluepelastus

537

549

549

 

549

549

549

Palkat ja palkkiot (tiedoksi, 1000 €)

22 265

22 009

22 028

 

22 218

22 255

22 300

Lisätietoja: Palvelutasopäätöksessä, joka on voimassa vuosina 2017 – 2020, on määritelty vakanssien määräksi 549. Tämän pohjalta lopullinen henkilötyövuosina mitattu tilinpäätöksen mukainen toteutuma on palvelutuotantotarpeen mukainen keskimääräinen työvuosina tehty tulos, josta lasketaan myös henkilöstökustannukset euroina.

 

3.2 Tilojen ja alueiden käyttö (kh)

Toimialan käytössä olevat

TA 2016

TAE 2017

TA 2017

TAE 2018

TA 2018

TS 2019

TS 2020

TS 2021

Tilat yhteensä (m², Turun alueella)

10.920

11.200

11.200

11.200

 

11.200

11.200

11.200

Sisäisen vuokran perusteena olevat tilat (m², koko maakunnan alueella)

55.200

56.000

56.000

57.000

 

57.000

57.600

58.000

Muut tilat (m²)

-

-

-

-

 

-

-

 

Alueet yhteensä (ha)

-

-

-

-

 

-

-

 

Sisäinen vuokra yhteensä (€) (tiedoksi)

5.142.278

5.200.000

5.200.000

5.400.000

 

5.400.000

5.500.000

5.550.000

Lisätietoja: Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta on lähettänyt aikaisempina vuosina Turun kaupungin konsernihallinnon Strategisen tilojen ohjauksen vastuualueelle ehdotukset peruskorjaushankkeesta (keskuspaloasema) ja uudisrakennushankkeista. Puheenjohtajiston strategisen sopimuksen neuvottelutilaisuudessa on sovittu, että Turun kaupungin alueella sijaitsevista paloasemakiinteistöistä laaditaan tilatarveselvitykset. Pelastuslaitos on käynnistänyt valmistelun ja käynyt lisäkeskustelua mm. Turun kaupungin tilaliikelaitoksen kanssa. Muiden kiinteistöjen, kuin Turun kaupungin alueella olevat paloasemakiinteistöt, osalta suunnittelua toteutetaan paloasemaverkkopäätöksen ja johtosäännön mukaisesti sen kunnan kanssa, jossa paloasemakiinteistö sijaitsee. Hankkeiden toteutuessa vaikutuksia syntyy talousarviomäärärahoihin (vuokrat).

 

4. TOIMINNALLISET TAVOITTEET

4.1 Strategiset tavoitteet (kv)

Tavoite 1

Varsinais-Suomen pelastuslaitos/ Palvelutasopäätös 2017-2020

Muut toteutettavat linjaukset: -

Toimintavalmiusaika (%)

TP 2016

TA 2017

TAE 2018

TA 2018

TS 2019

TS 2020

TA 2021

79 %

80 %

80 %

80 %

80 %

80 %

80 %

Tavoitteen kuvaus: Kiireellisten tehtävien toimintavalmiusaikaprosentti. Riskialueiden mukaan määrittyvät aikarajat.

 

Tavoite 2

Varsinais-Suomen pelastuslaitos/ Palvelutasopäätös 2017-2020

Muut toteutettavat linjaukset: -

Tarkastusmäärät (%)

TP 2016

TA 2017

TAE 2018

TA 2018

TS 2019

TS 2020

TS 2021

91 %

90 %

90 %

90 %

90 %

90 %

90 %

Tavoitteen kuvaus: Tarkastusmäärien tavoitteiden prosentuaalinen toteutuma.

 

Tavoite 3

Varsinais-Suomen pelastuslaitos/ Palvelutasopäätös 2017-2020

Muut toteutettavat linjaukset: -

Kustannusvertailu (€/as.)

TP 2016

TA 2017

TAE 2018

TA 2018

TS 2019

TS 2020

TS 2021

70,7 €

72 €

73

73 €

74

75 €

75 €

Tavoitteen kuvaus: Toimialan maakunnalliset vuosikustannukset euroa per asukas (pl. ensihoito).

 

4.3 Strategiset hankkeet (kh)

Hanke

Projekti

Vaihe

Tavoite ja tulokset

Alku

Loppu

Strategia-kytkös

Lisätietoja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

5. HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTI JA TYÖELÄMÄN LAATU

5.1 Kaupungin yhteiset työhyvinvointitavoitteet (kh)

Henkilöstöohjelman
painopistealue

Ohjelman alatavoite

Kaupungin tavoite 2018

Toimialan TAE 2018

Toimialan TA 2018

 

 

 

 

 

Turussa jokaisen tulee voida kokea, että työ lisää hyvinvointia

Työssä jaksamista tukeva työnantaja politiikka

Sairauspoissolot alle suurten kaupunkien keskiarvon

 

Työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden määrä laskenut

kaupungin tavoitteet synkronoituna urapolkusuunnitteluun

 

Aktiivinen osaamisen ennakointi

Strategisesti ohjattujen kehityskeskusteluiden käyminen

 

Täydennyskoulutuksen riittävyys ja oikeellisuus

Osaamisesta on keskusteltu vuosittain: keskitettyyn järjestelmään rekisteröidyt kehityskeskustelut

 

Koulutus on tarvetta vastaavaa ja suunnitelmallista: rekisteröityjen koulutuspäivien määrä / vakituinen työntekijä

kaupungin tavoitteet

 

 

 

 

kaupungin tavoitteet

 

Turku on vetovoimainen työnantaja

Taloudellisesti vastuullinen palveluiden tuottaminen

Työvoiman käyttö pysyy ennallaan tai laskee edellisestä vuodesta: HTV

(ilman työllistettyjä ja harjoittelijoita)

 

Turun vetovoimaisuus työnantajana näkyy työvoiman saatavuudessa: hakemuksia /työpaikka (Kuntarekry)

kaupungin tavoite synkronoituna lakimuutoksiin / mahdollisiin uusiin tehtäviin, tehtävä lisäyksiin (mm. ensihoito/varautuminen/

tilannekeskus)

 

Turun / Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen vetovoimaisuus

näkyy työvoiman saatavuudessa: hakemuksia /työpaikka (Kuntarekry)

 

 


6. TUNNUSLUVUT

6.1 Tiedoksi annettavat tunnusluvut (kh)

Tunnusluku

TP 2015

TP 2016

TA 2017

TAE 2018

TS 2019

TS 2020

TS 2021

Tuottavuus ja taloudellisuus

 

 

 

 

 

 

 

Pelastetut henkilöt

273

257

-

-

-

-

 

Pelastettu omaisuus (1 000 €)

292 881

82 923

-

-

-

-

 

Ensihoitoyksiköiden käyttöaste-%

43,8

40,2

-

-

-

-

 

Valtakunnallinen kustannusvertailu €/as.

77

78

79

80

81

81

82

V-S aluepelastus kustannukset €/asukas

70,8

70,7

72

73

74

75

75

7. MUU KAUPUNKITASOINEN OHJAUS

7.1 Muut kaupunkitasoiset ohjausasiakirjat (kh)

Ohjausasiakirja

Ohjaustieto

Johtosääntö

Määrittää toimivaltuudet.

Toimintasääntö

Määrittää organisaation.

Palvelutasopäätös

Aluepelastuslautakunta määrittää pelastustoimen palvelutason, resurssit ja kehittämisen valtuustokaudeksi.

Ensihoidon sopimus

Määrittää Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ensihoidon palvelutasopäätöksen mukaisen palvelutuotannon.

Valvontasuunnitelma

Määrittää riskienhallinnan toiminnan resurssien kohdentamisen.