Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta2930.03.201711

3582-2017 (220)

Paloasemaverkkovisio

Tiivistelmä:

Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta on kokouksessaan 15.2.2007 § 23 päättänyt, että se hyväksyy paloasemaverkosta vision 2017 jatkosuunnittelun pohjaksi siten, että jokainen yksittäinen hankesuunnitelma hyväksytään aina erikseen lautakunnassa. Visio on myöhemmin päivitetty vuosina 2011 ja 2014. Kuluneiden toimintavuosien aikana on paloasemahankkeita toteutettu lautakunnan erikseen hyväksymien hankesuunnitelmien pohjalta ja vision 2017 mukaisesti. Nyt on tarkoituksenmukaista päivittää visio paloasemaverkosta uudelleen vastaamaan nykytilannetta ja -kehitystä ja voimassa olevan palvelutasopäätöksen kaudelle 2017-2020.

Vsaluelk § 29

Pelastuspäällikkö Mika Kontio 22.3.2017

Visio 2017 (2017 - 2020)

Aluepelastuslautakunta päätti kuntia kuultuaan 24.11.2016 § 89 hyväksyä pelastuslain edellyttämän pelastustoimen palvelutasopäätöksen. Palvelutasopäätös tehdään valtuustokausittain ja on neljän vuoden mittainen. Nykyinen päätös on voimassa vuosina 2017 - 2020.

Nykyisessä palvelutasopäätöksessä määritellään mm. se operatiivinen palvelutaso (pelastustoiminta), johon pelastuslaitoksen on alueellaan päästävä. Operatiivisen toiminnan suunnittelun pohjana käytetään valtakunnallista riskianalyysiä. Pelastustoiminnasta on nykyisessä palvelutasopäätöksessä todettu mm seuraavaa:

”Pelastustoiminnan voimavarat pyritään mitoittamaan siten, että toimintaan määritetyillä resursseilla kyetään toimimaan tehokkaasti ja turvallisesti sellaisissa onnettomuustilanteissa, jotka arvioitujen uhkien perusteella ovat todennäköisiä. Uhkien arviointia tehdään määrävälein sekä silloin, kun olosuhteissa tai toimintaympäristössä tapahtuu pelastustoiminnan kannalta merkittäviä muutoksia. Uhkien arvioinnissa määritetään riskialueet, erilaiset onnettomuustyypit ja erityiset riskikohteet valtakunnalliset ohjeet huomioiden. Arvioitujen uhkien perusteella mitoitetaan henkilöstö, kalusto, toimipisteet ja toimintavalmiusaika.”

Pelastustoiminnan palvelut tuottaa päätoiminen henkilöstö, puolivakinainen henkilöstö (toimenpidepalkkaiset) ja vapaaehtoinen henkilöstö (VPK). Paloasemia pelastuslaitoksella on maakunnan alueella yhteensä 83 kpl. Paloasemien nykyinen määrä ja sijainti mahdollistavat palvelutasopäätöksen edellyttämän tason mukaiset pelastustoiminnan palvelut.  Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tuella tehdyn Varsinais-Suomen paloasemien kuntokartoituksen perusteella on paloasemat laitettu kunnon / korjauskustannusten mukaiseen järjestykseen. Kuntokartoituksen loppuraportti on esitelty lautakunnassa aikaisemmin (Aluepelastuslautakunta 19.10.2011 § 78). Loppuraportin perusteella voidaan todeta, että valtaosa paloasemarakennuksista on tällä hetkellä vähintään kohtalaisessa kunnossa ja palvelevat ilman suurempia muutos-/korjaustoimia vision vuoteen 2020 asti. Toisaalta, muutamien nykyisten paloasemien osalta on lähivuosina tarvetta peruskorjaukselle tai jopa kokonaan uuden paloaseman rakentamiselle, jotta toimintaa voidaan tiloissa jatkaa vision vuoteen 2020 asti ja myös siitä eteenpäin.

Riskien kasvaessa, kasvaa myös pelastustoiminnan palveluiden tarve. Riskejä lisäävät uudet ns. riskikohteet, yleinen rakentaminen, asukasmäärän kasvu, liikennemäärien kasvu jne. Jotta pelastustoimen palveluja pystytään tuottamaan kasvavien riskien edellyttämällä tasolla, tarvitaan joko uusia paloasemia tai nykyisten paloasemien valmiuden (miehitys, kalusto, lähtöaika) parantamista (palvelutason kehittäminen).

Palvelutason säilyttämisen edellyttämät muutokset

Jatkuvasti miehitettyjen paloasemien (24h) osalta, vuoteen 2020 mennessä, on perusteltua tehdä Paraisten, Turun keskusaseman ja Turun Kärsämäen nykyisiin rakennuksiin laajat peruskorjaukset. Nämä edellä mainitut tarpeet on huomioitu myös aikaisemmissa päätöksissä. Kärsämäen osalta tilanne on hiukan muuttunut aikaisemman päätöksen esittelyyn verrattuna, sillä Kärsämäen toimintaa tullaan muokkaamaan koulutuspalvelutarpeen (sisäinen ja ulkoinen) näkökulmasta sekä tulevana sopimuspalokunnan paloasemana.  Uudenkaupungin ja Laitilan asemien osalta on ilmennyt viime vuosien aikana kosteusongelmia, joiden korjaamiseen on ryhdytty välittömästi, mutta tilanteet edellyttävät edelleen seurantaa. Toimintaympäristössä tapahtuvien/tapahtuneiden muutosten seurauksena Kaarinan paloaseman tarkoituksenmukainen sijoituspaikka on Krossin alueella. Uudelle korvaavalle paloasemalle sijoittuisi myös alueen vpk. Hankesuunnittelu on tarkoituksenmukaista käynnistää niin pian kuin mahdollista. Krossin paloaseman toteutuessa jatkuvasti miehitettyjen paloasemien verkko on uudisrakentamisen osalta tällä erää valmis.

Sopimuspalokuntien käytössä olevien kiinteistöjen osalta vuoteen 2020 mennessä on hankesuunnittelussa ja mahdollisesti päätöksenteossa joko peruskorjauksen tai uudisrakentamisen (korvaavat tilat) osalta Askaisten, Koski TL:n, Perniön, Rymättylän, Turun Jäkärlän, Turun Kakskerran, Turun Paattisten paloasemat. Turun Kakskerran paloasemaa suunniteltaessa on tarkoituksenmukaista huomioida, että mahdollisesti alueen väestömäärän kasvaessa on aseman tilojen osalta varauduttava siihen, että sinne sijoitetaan myös päätoimisen henkilöstön tuottamaa palvelua.

Muut mahdolliset akuutisti esille tulevat hanke-ehdotukset (ennen vuotta 2020) esitellään aina talousarvioseminaarin yhteydessä aluepelastuslautakunnalle tai maakuntauudistuksen yhteydessä osoitetulle muulle monijäseniselle päätöksentekoelimelle. 

Palvelutason kehittäminen

Palvelutason kehittäminen (=nostaminen nykyisestä tasosta) tulevaisuudessa koskee niitä alueita, joilla riskitaso nousee lähivuosina. Riskitasoa nostaa asukasmäärän ja liikenteen lisääntyminen, teollisuusrakentaminen sekä uudet mahdolliset riskikohteet. Vuoteen 2020 asti ajoittuvan päätöksen aikana ei ole näköpiirissä olennaisia riskitason nousuja.

Pelastusjohtaja Jari Sainio

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää täydentää esittelytekstissä mainituin osin vuonna 2007 päätettyä ja vuosina 2011 sekä 2014 päivitettyä paloasemaverkkovisiota.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedMäntylä Jouni
tiedSärmä Mikko
tiedTuominen Jani