Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta10421.12.201614

11271-2016 (059)

Uudenkaupungin Meripelastajat ry:n avustusanomus vuodelle 2017

Tiivistelmä:

Pelastusviranomaisten apuna toimivan järjestön avustusanomus vuodelle 2017. Aluepelastuslau-takunnalle esitetään 2.000 €:n avustuksen myöntämistä.

Vsaluelk § 104

Hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Pertti Soininvaara 13.12.2016:

Uudenkaupungin Meripelastus ry on anonut vuodelle 2017 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnalta 2.000 euron toiminta-avustusta.

Kaupunginhallituksen antamien avustuksia koskevien yleisohjeiden (Kh 21.12.1998 § 1380) mukaan toimielimen talousarviossa voi olla varattu määrärahaa avustusten myöntämistä varten, mikäli avustusten myöntäminen kuuluu sen toimialaan. Lautakunnat tekevät osaltaan avustusmäärärahan avustuslajeista jaottelupäätökset ja päättävät määrärahoistaan myönnettävistä avustuksista.

Uudenkaupungin Meripelastajat ry:lle myönnettiin toiminta-avustusta aluepelastuslautakunnalta vuodelle 2016 yhteensä 2000 €.

Oheismateriaali 1Uudenkaupungin Meripelastajat ry:n avustusanomus vuodelle 2017

Avustusta haetaan mm. kalustohankintakustannuksiin. Vapaaehtoisille pelastusyhdistyksille myönnettyjen avustusten linjausten mukaan Uudenkaupungin Meripelastus ry:lle esitetään myönnettäväksi 2.000 €:n toiminta-avustus vuodelle 2017.

Uudenkaupungin Meripelastus ry on toimittanut Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnalle vuoden 2015 osalta tilinpäätöstiedot.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää myöntää Uudenkaupungin Meripelastus ry:lle 2.000 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2017 (TA-tili 40100. 474100).

Avustuksen saajan on toimitettava aluepelastuslautakunnalle jäljennökset toimintavuoden (2017) tilinpäätöksestä, josta ilmenevät tulopuolella saatu avustus ja menopuolella avustuksen käyttö, tilintarkastuskertomus sekä toimintakertomus. Em. jäljennökset tulee toimittaa avustuksen saamisvuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jäsen Jouni Arvonen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 17.36-17.37.

Jakelu

aoSMPS Uudenkaupungin Meripelastajat ry
tiedKaituri Juho
tiedMiekka Pia