Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta9116.12.2015

11586-2015 (229)

Vetoomus ja vaatimus nostolava-auton sijoittamiseksi Paraisille

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 91

Pelastuspäällikkö Mika Kontio 7.12.2015:

Varsinais-Suomen Pelastuslaitos on vuonna 2015 linjannut pelastuslaitoksen käytössä olevien nostolava-autojen ja puomitikasautojen sijoituspaikat olemassa olevan kaluston osalta. Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta on saanut vetoomuksen ja vaatimuksen, että Paraisten paloasemalle tulee olla sijoitettuna nosto-lava-auto.

Oheismateriaali 1Vetoomus: Pelastuslaitoksen nostolava-auton asemapaikan siirto Paraisilta Loimaalle estettävä

Oheismateriaali 2Kirjelmä ja nimiadressi Paraisten nostolava-auton säilyttämiseksi Paraisilla

Varsinais-Suomen pelastuslaitos toteuttaa toiminnassaan vuosien 2013-2016 palvelutasopäätöstä (aluepelastuslautakunta 15.11.2012 § 99). Palvelutasopäätöksen toteuttaminen edellyttää pelastuslaitoksen johdolta ja yleisesti pelastustoimen järjestelmältä ratkaisuja, joilla pyritään varmistamaan, että onnettomuuksien uhatessa tai jo tapahduttua ihmiset saavat tarvitsemaansa järjestäytynyttä apua ja että onnettomuuden vaikutukset jäävät mahdollisimman vähäisiksi yksilöille ja yhteiskunnan tärkeille toiminnoille. Pelastustoimeen kuuluvat riskien arviointi, onnettomuuksien ehkäisy ja pelastustoiminta sekä pelastustoimen järjestelmän suunnittelu ja mitoittaminen toimintaympäristön riskien mukaan.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksessä vuosille 2013-2016 (valmisteltu vuonna 2012) todetaan, että ”Pelastuslaitoksen investointimäärä on ollut toiminnan alkamisesta lähtien sama, huolimatta yleisestä kustannusten kehityksestä. Investoinneilla toteutetaan pääasiassa raskaan kalustonhankintoja ja vähäisessä määrin muita investointeihin luokiteltavia hankintoja, kuten esimerkiksi alus- ja venekalustoon sekä öljyntorjuntaan liittyviä investointeja. Raskaan kaluston poistoaika on 20 vuotta. Tällä hetkellä yli 50 raskasta ajoneuvoa ylittää poistoiän, huolimatta siitä, että ajoneuvokaluston määrä on asemakohtaisesti vähennetty minimiin.”

Talouden realiteetit vaativat edelleen resurssien tehostamista. Vuonna 2015 pelastuslaitoksen raskaankaluston poistoikä on jo 25 vuotta ja kaluston määrää joudutaan edelleen tehostamaan sekä sijoittamista harkitsemaan riskianalyysin ja toteutuneiden onnettomuuksien perusteella. Kokonaisuus huomioiden, Pelastuslaitos joutuu edelleen tehostamaan mm. nostolava-autojen määrässä eikä poistettavan kaluston tilalle välttämättä saada korvaavaa kalustoa.

Pelastustoimen resursseista (esimerkiksi kaluston määrä, poistoikä) päätetään palvelutasopäätöksellä. Vuosien 2017 - 2020 valmistellaan vuoden 2016 aikana.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta merkitsee saapuneet vetoomukset tiedoksi ja huomioi asian seuraavan palvelutasopäätöksen valmistelun yhteydessä.

PäätösVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päätti merkitä saapuneet vetoomukset tiedoksi ja huomioida asian seuraavan palvelutasopäätöksen valmistelun yhteydessä.

Lisäksi aluepelastuslautakunta päätti, että voimassaolevan palvelutasopäätöskauden aikana ei olemassa olevaa raskaan ajoneuvokaluston sijoitus-ja kierrätyssuunnitelmaa muuteta nostolava-/puomitikasautojen osalta.

Päätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta yksimielisesti.

Lindeman Raisto-Elon ja Suomisen kannattamana teki ehdotuksen, että Paraisllle sijoitettua nostolava-autoa ei siirretä muualle ennen kuin asia on tarkasteltu uuden palvelutasopäätöksen yhteydessä.

Keskustelun edetessä Lindeman perui ehdotuksensa

 

Jakelu

tiedFinnsementti Oy
tiedNordkalk Oy Ab
tiedParaisten kaupunki
tiedParoc Group Oy
tiedParsby Magnus
tiedSaint-Gobain Rakennustuotteet Oy/Weber
tiedTennby gård
tiedTennbynseura
tiedAlanko Kari
tpvVirto Juha