Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta9016.12.2015

12254-2015 (000)

Aluepelastuslautakunnan kokouspäivät kevätkaudella 2016

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 90

Hallintopäällikkö Pertti Soininvaara:

Aluepelastuslautakunnan pääsääntöiseksi kokouspäiväksi ehdotetaan torstaita ja kokousten alkamisajaksi klo 17.00. Varsinaisena kokouspaikkana on aluepelastuslaitoksen keskuspaloasema Turussa. Maakunnallisena viranomaisena lautakunta voi kokoontua myös maakunnan muissa kunnissa erikseen sovitun ohjelman mukaisesti.

Aluepelastuslautakunta on aiemmin pitänyt kokouksiaan noin kuukauden välein, heinäkuussa ei kokousta ole pidetty. Mikäli esiteltävät asiat edellyttävät, voidaan pitää ylimääräisiä kokouksia ja mikäli kokouksen asialista ei kokousta välttämättä edellytä, voidaan se jättää pitämättä vähintään viikkoa ennen annettavalla ilmoituksella.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää, että kevätkauden 2016 kokouspäivät ovat seuraavat:

torstai 21.1.2016 klo 17.00

torstai 18.2.2016 klo 17.00

keskiviikko 2.3.2016 - perjantai 4.3.2016 seminaari, Kittilä

torstai 31.3.2016 klo 17.00

torstai 28.4.2016 klo 17.00

torstai 26.5.2016 klo 17.00

torstai 16.6.2016 klo 17.00

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedV-S aluepelastuslautakunnan jäsenet
tiedKaupunginhallitus
tiedKaituri Juho
tiedKontio Mika
tiedSainio Jari
tiedSoininvaara Pertti
tiedViljanen Mika
tiedVirto Juha