Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta2209.04.2015

1685-2015 (222)

Palokuntasopimuksen irtisanominen

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 22

Pelastuspäällikkö Mika Kontio 16.3.2015

Koski Tl:n vapaaehtoinen palokunta ry:n palokunnan päällikkö Mika Pettersson ja varapuheenjohtaja Kosti Peltola ovat allekirjoittaneet 31.12.2014 päivätyn kirjeen, jossa yhdistyksen hallitus irtisanoo Koski Tl vpk:n ja Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen välisen palokuntasopimuksen. Irtisanomisilmoituksen taustalla on neuvottelut sekä kahden kesken että sähköpostilla, jossa Koski Tl vapaaehtoinen palokunta ry on esittänyt heille uuden miehistönkuljetusauton pikaista hankintaa ja palokuntasopimuksen kokonaiskorvauksen korottamista 25 %:lla eli 6000 euroa vuodessa nykyisen korvauksen päälle.

Liite 1Irtisanomisilmoitus

Kirjeen mukaan ”Hallitus katsoo, että nykyinen ja pelastuspäällikkö Kontion tarjoamat rahoitusmallit ovat riittämättömiä toimintamme kehittämisen kannalta.”

Palokuntasopimusmalli perustuu yleisesti Suomen sopimuspalokuntien liiton malliin. Sopimusmallissa arvioidaan erillisen pisteytyksen avulla koko palokuntatoiminnan aktiivisuus, josta maksetaan palokunnalle yhdistyskorvaus. Tämän lisäksi maksetaan mm. joko yhdistykselle tai vaihtoehtoisesti sovittaessa palokunnan jäsenille hälytyksistä ja harjoituksista tuntiperusteiset tuntipalkkiot. Vuonna 2006 käyttöönotetun yhtenäisen palokuntasopimusmallin lisäksi on ollut mahdollisuus sopia ns. kokonaiskorvausmallista, jossa sopimuksen sisältö on muuten sama, mutta sopimuspalokunta saa kiinteän korvauksen toiminnastaan perusten arvioituihin tehtävämääriin. Arvioinnissa on aina riski tehtävien nousulle tai vaihtoehtoisesti tehtävämäärän laskulle. Tämä on kerrottu sopimusneuvotteluiden yhteydessä ja Koski Tl vapaaehtoinen palokunta ry on valinnut kokonaiskorvausmallin.

Sopimuspalokunnille on annettu kuitenkin mahdollisuus vaihtaa palokuntasopimusmallia näiden edellä mainittujen mallien välillä. Myös Koski Tl vapaaehtoiselle palokunnalle on tarjottu mahdollisuutta siirtyä tuntiperusteisiin korvauksiin, koska heidän sähköpostilla lähettämänsä esitys perustuu tehtävämäärien kasvuun, jolloin maksettavat korvaukset seuraavat automaattisesti toteutuneita tehtäviä eikä perustu arviointiin. Koski Tl:n vpk ry ei tätä mahdollisuutta halua käyttää vaan esittää aiemmin mainittua prosentuaalista korotusta kokonaiskorvaukseen.

Koski Tl vapaaehtoinen palokunta ry on vastannut toiminta-alueellaan noin 60 tehtävästä / vuosi. Tämän lisäksi heillä on sopimus ensivastetoiminnasta ja ensivasteen tehtävämäärän keskiarvo vuosina 2009 - 2014 on 70,5.

Oheismateriaali 1Pelastustoimen tehtävät 2007-2014

Sopimuspalokuntien tasapuolinen kohtelu ja yleinen taloudellinen tilanne ei mahdollista vuodelle 2015 uutta miehistönkuljetusautoa ja esitettyä 25 %:n korotusta sopimuskorvaukseen.

Käytännössä sopimuksen irtisanominen tarkoittaa sitä, että pelastustoimen tehtävät hoidetaan lähimmän ja tarkoituksenmukaisimman yksikön toimesta. Yksikön lähtöpaikka riippuu onnettomuustyypistä ja sen sijainnista. Onnettomuuden sijainti vaikuttaa myös tavoitettavuusaikaan. Riskialueluokituksen mukainen tavoitettavuusaika kyetään saavuttamaan lähimpien yksiköiden toimesta nykyisellä palokunnan toiminta-alueella.

Palokuntasopimuksen päättymisen perusteella pelastuslaitos irtisanoo paloaseman vuokrasopimuksen 1.2.2016 alkaen ja siirtää omistamansa kaluston ja varusteet tammikuun 2016 aikana toisiin tiloihin.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta merkitsee asian tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKoski TLVapaaehtoinen palokunta


Liitteet:

Vsaluelk § 22
Liite 1:Irtisanomisilmoitus