Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta9618.12.2014

11073-2014 (059)

Salon alueen vapaaehtoisen pelastuspalvelun Tuki ry:n avustus vuodelle 2015

Tiivistelmä:

Pelastusviranomaisten apuna toimivan järjestön avustusanomus vuodelle 2015. Aluepelastuslautakunnalle esitetään 1.600 euron avustuksen myöntämistä

Vsaluelk § 96

Hallintopäällikkö Pertti Soininvaara 8.12.2014:

Salon alueen vapaaehtoisen pelastuspalvelun Tuki ry on anonut vuodelle 2015 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnalta 1.600 euron toiminta-avustusta.

Kaupunginhallituksen antamien avustuksia koskevien yleisohjeiden (Kh 21.12.1998 § 1380) mukaan toimielimen talousarviossa voi olla varattu määrärahaa avustusten myöntämistä varten, mikäli avustusten myöntäminen kuuluu sen toimialaan. Lautakunnat tekevät osaltaan avustusmäärärahan avustuslajeista jaottelupäätökset ja päättävät määrärahoistaan myönnettävistä avustuksista.

Aluepelastuslautakunta on myöntänyt Salon Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun Tuki ry:lle vuodelle 2014 toiminta-avustusta 1.600 euroa.

Myönnettyihin avustusmääriin suhteutettuna Salon alueen vapaaehtoisen pelastuspalvelun Tuki ry:lle esitetään myönnettäväksi 1.600 € suuruinen toiminta-avustus vuodelle 2015.

Oheismateriaali 1Salon alueen vapaaehtoisen pelastuspalvelun Tuki ry:n avustusanomus vuodelle 2015

Salon alueen vapaaehtoisen pelastuspalvelun Tuki ry on toimittanut vuodelta 2013 avustuksen myöntämispäätöksessä edellytetyt tilinpäätös-, tilintarkastuskertomus- ja toimintakertomusjäljennökset aluepelastuslautakunnalle.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää myöntää Salon alueen vapaaehtoisen pelastuspalvelun Tuki ry:lle 1.600 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2015 (ta-tili 40100. 474100)

Avustuksen saajan on toimitettava aluepelastuslautakunnalle jäljennökset toimintavuoden (2015) tilinpäätöksestä, josta ilmenevät tulopuolella saatu avustus ja menopuolella avustuksen käyttö, tilintarkastuskertomus sekä toimintakertomus. Em. jäljennökset tulee toimittaa avustuksen saamisvuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

ilmSalon alueen vapaaehtoisen pelastuspalvelun Tuki ry
tiedKaituri Juho
tiedMiekka Pia