Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta3203.04.2014

13227-2013 (000)

Aluepelastuslautakunnan kokouspäivät vuonna 2014

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 32

Hallintopäällikkö Pertti Soininvaara 26.3.2014:

Hallintosäännön mukaan toimielimet kokoontuvat toimielimen päättäminä aikoina ja toimielimen päättämässä paikassa. Aluepelastuslautakunta on pääsääntöisesti pitänyt kokouksensa joka kuukauden kolmantena tai neljäntenä torstaina ja kokouksien alkamisajankohta on ollut klo 17.00. Heinäkuussa ei kokousta ole pidetty. Varsinaisena kokouspaikkana on aluepelastuslaitoksen keskuspaloasema Turussa. Maakunnallisena viranomaisena lautakunta voi kokoontua myös muissa osakaskunnissa erikseen sovitun ohjelman mukaisesti.

Mikäli esiteltävät asiat edellyttävät, voidaan pitää ylimääräisiä kokouksia. Kokous voidaan peruttaa vähintään viikkoa ennen kokousta annettavalla ilmoituksella, mikäli asioiden vähyys ja kiireettömyys ei välttämättä kokousta edellytä.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää syyskauden 2014 kokoukset pidettäväksi seuraavasti:

torstai 14.8.2014 klo 17.00

torstai 11.9.2014 klo 17.00

torstai 23.10.2014 klo 17.00

torstai 20.11.2014 klo 17.00

torstai 18.12.2014 klo 17.00

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedV-S aluepelastuslautakunnan jäsenet
tiedKaupunginhallitus
tiedKaituri Juho
tiedKontio Mika
tiedSainio Jari
tiedSoininvaara Pertti
tiedViljanen Mika
tiedVirto Juha