Aluepelastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatettavat periaatteet

 

Esityslista

Esityslista toimitetaan lautakunnan jäsenille ja varajäsenille kokousta edeltävän viikon aikana ensisijaisesti sähköpostitse. Suurehkot liitteet ja oheismateriaalit monistetaan tai on nähtävänä paperisena kokouksessa.

Varajäsenen kutsuminen

Estyneenä ollessaan varsinainen jäsen kutsuu varajäsenensä kokoukseen ja ilmoittaa esteestään aluepelastuslaitokseen. Aluepelastuslaitos kutsuu pyynnöstä varajäsenen kokoukseen.

Pöydällepanoehdotus

Asian ollessa esityslistalla ensimmäistä kertaa asia saadaan pöydälle kannatetusta ehdotuksesta. Toisella kerralla tai myöhemmin asia saadaan pöydälle enemmistöpäätöksellä.

Asian palautus

Asian palautuksesta esittelijän uudelleen valmisteltavaksi päätetään enemmistöpäätöksellä.

Asian poistaminen listalta

Esittelijä voi poistaa asian listalta viimeistään ko. asiasta käytävän keskustelun aikana ennen päätöksentekoa.

Asiantuntijan läsnäolo kokouksessa

Muu kuin aluepelastuslaitosta edustava asiantuntija voi lautakunnan päätöksellä olla kokouksessa läsnä määrättyä asiaa käsiteltäessä.

Pöytäkirjan tarkastus

Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan aakkosjärjestyksessä kaksi jäsentä. Pöytäkirja lähetetään sähköpostitse tarkastettavaksi ja tarkastajat vastaavat samoin sähköpostilla pöytäkirjan tarkastamisesta. Varsinainen pöytäkirja allekirjoitetaan seuraavassa kokouksessa.

Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen

Pöytäkirja on yleisesti nähtävänä kokousta seuraavan viikon perjantaina keskuspaloasemalla. Pöytäkirja on nähtävänä myös internetissä osoitteessa www.vspelastus.fi

Lisälista

Lisälista jaetaan kokouksessa pöydälle. Lautakunta päättää lisälistan käsittelyyn ottamisesta.

Aloitteet

Lautakunnalle tehtävät aloitteet tehdään kirjallisesti.

Salainen lista

Salainen lista lähetetään sähköpostilla tai jaetaan kokouksessa varsinaisille jäsenille, joiden tulee listan käsittelyssä huomioida asian luottamuksellisuus. Varajäsenelle salainen lista lähetetään vain erikseen pyydettäessä varsinaisen jäsenen ollessa estyneenä osallistumaan kokoukseen.