Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta10713.12.2012

13702-2012 (049)

Pelastusjohtajan hankintavaltuuksien ym. rajojen määrittäminen vuodelle 2013

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 107

Hallintopäällikkö Olavi Leppäranta 28.11.2012:

Turun kaupunginvaltuuston 16.11.2009 § 250 hyväksymän Varsinais-Suomen aluepelastustoimen johtosäännön § 5:n (pelastusjohtajan tehtävät ja toimivalta) kohta 1:n mukaan pelastusjohtaja ratkaisee asiat, jotka koskevat hankinta-, urakka-, suunnittelu-, myynti- ja muiden sopimusten tekemistä aluepelastuslautakunnan vahvistamissa rajoissa. Edelleen 5 §:n mukaan pelastusjohtaja voi siirtää päätösvaltaansa alaiselleen viranhaltijalle.

Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päätti 15.12.2011 § 101 vuoden 2010 osalta, että pelastusjohtaja päättää aluepelastuslautakunnan johtosäännön 5 §:n 1 momentin kohdassa 1 tarkoitetuista asioista eli tavara- ja muista hankinnoista 50.000 euroon saakka sekä myynti- ja muiden vastaavien sopimusten tekemisestä aluepelastustoimen määrärahojen puitteissa.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta vahvistaa pelastusjohtajan hankintavaltuudeksi aluepelastustoimen johtosäännön 5 §:n 1 momentin kohdassa 1 tarkoitetuissa asioissa eli tavara- ja muista hankinnoissa 50.000 euroon saakka sekä myynti- ja muiden vastaavien sopimusten tekemisestä aluepelastustoimen määrärahojen puitteissa vuonna 2013.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

ilmKeskushallinto, talousasiat
ilmRevisiotoimisto
ilmSainio Jari