Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta11413.12.2012

11048-2012 (059)

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunnan avustus vuodelle 2013

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 114

Hallintopäällikkö Olavi Leppäranta30.11.2012:

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunta anoo 1. 550 euron toiminta-avustusta vuodelle 2013.

Turun kaupunginhallituksen antamien avustuksia koskevien yleisohjeiden (kh 21.12.1998 § 1380) mukaan toimielimen talousarviossa voi olla varattu määrärahaa avustusten myöntämistä varten, mikäli avustusten myöntäminen kuuluu sen toimialaan. Lautakunnat tekevät osaltaan avustusmäärärahan avustuslajeista jaottelupäätökset ja päättävät määrärahoistaan myönnettävistä avustuksista.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunta anoi vuodelle 2012 aluepelastustoimelta avustusta 1.650 €. Toiminta-avustusta myönnettiin 1.300 €.

Oheismateriaali 1Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunnan anomus v. 2013

Muiden pelastuspalvelussa toimivien yhdistysten avustuksen määrää on mitoitettu yhdistysten toiminta-alueiden asukasmäärien sekä osittain avustuksen käyttötarkoituksen mukaisesti, jolla periaatteilla Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunnan avustus olisi noin 1300,00 €,

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunta on toimittanut vuodelta 2011 avustuksen myöntämispäätöksessä edellytetyt tilinpäätös-, tilintarkastuskertomus- ja toimintakertomusjäljennökset aluepelastuslautakunnalle.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää myöntää Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimikunnalle 1.300 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2013 (ta-tili 40100. 474100)

Avustuksen saajan on toimitettava aluepelastuslautakunnalle jäljennökset toimintavuoden (2013) tilinpäätöksestä, josta ilmenevät tulopuolella saatu avustus ja menopuolella avustuksen käyttö, tilintarkastuskertomus sekä toimintakertomus. Em. jäljennökset tulee toimittaa avustuksen saamisvuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

ilmVapaaehtoisen pelastuspalvelun Vakka-Suomen paikallistoimiku
ilmKaituri Juho
ilmMiekka Pia