Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta11613.12.2012

11048-2012 (059)

Meripelastusyhdistys Sydväst ry:n avustusanomus vuodelle 2013

Tiivistelmä:

Pelastusviranomaisten apuna toimivan järjestön avustusanomus vuodelle 2013. Aluepelastuslautakunnalle esitetään 2.000 €:n avustuksen myöntämistä.

Vsaluelk § 116

Hallintopäällikkö Olavi Leppäranta 30.11.2012:

Meripelastus Sydväst ry on anonut vuodelle 2013 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnalta 4.000 euron toiminta-avustusta.

Kaupunginhallituksen antamien avustuksia koskevien yleisohjeiden (Kh 21.12.1998 § 1380) mukaan toimielimen talousarviossa voi olla varattu määrärahaa avustusten myöntämistä varten, mikäli avustusten myöntäminen kuuluu sen toimialaan. Lautakunnat tekevät osaltaan avustusmäärärahan avustuslajeista jaottelupäätökset ja päättävät määrärahoistaan myönnettävistä avustuksista.

Meripelastus Sydväst ry:lle on vuodelle 2011 myönnetty 2000 euron avustus. Vuodelle 2012 ei avustusta myönnetty.

Oheismateriaali 1Meripelastus Sydväst ry:n avustusanomus vuodelle 2013

Avustusta haetaan mm. pelastusaseman koulutus-, varustamis- ja kehittämiskustannuksiin, toimintakeskuksen koulutusvarustukseen sekä alusten varustetason nostamiseen. Vapaaehtoisille pelastusyhdistyksille myönnettyjen avustusten linjausten mukaan Meripelastus Sydväst ry:lle esitetään myönnettäväksi 2.000 €:n toiminta-avustus vuodelle 2013.

Meripelastus Sydväst ry on toimittanut Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnalle vuoden 2011 osalta selvityksen toiminta-avustuksen käytöstä.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää myöntää Meripelastus Sydväst ry:lle 2.000 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2013 (TA-tili 40100. 474100).

Avustuksen saajan on toimitettava pelastustoimen lautakunnalle jäljennökset toimintavuoden (2013) tilinpäätöksestä, josta ilmenevät tulopuolella saatu avustus ja menopuolella avustuksen käyttö, tilintarkastuskertomus sekä toimintakertomus. Em. jäljennökset tulee toimittaa avustuksen saamisvuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

ilmMeripelastusyhdistys Sydväst ry
ilmKaituri Juho
ilmMiekka Pia