Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta8119.10.2011

11596-2011 (111)

Valmiuspäällikön viran perustaminen ja valmiussuunnittelijan viran (vak.nro 100817) lakkauttaminen

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 81

Hallintopäällikkö Olavi Leppäranta:

Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päätti 15.6.2011 § 51 aluepelastustoimen uudesta toimintasäännöstä, joka tulee voimaan 1.1.2012. Toimintasäännön keskeisin muutos on maantieteellisen tulosaluejaon poistaminen ja toiminnallisten tulosalueiden vahvistaminen aluepelastuslaitoksen toiminnan johtamisessa. Muutos vaikuttaa sekä laitoksen organisaatioon että tulosaluetason virka- ja henkilöjärjestelyihin.

Alueellista pelastustointa perustettaessa ja käynnistettäessä vuoden 2004 alusta oli alueellisen pelastustoimen osakaskuntien kanssa laaditussa sopimusluonnoksessa sovittu myös, että aluepelastuslaitos vastaa erikseen sovitulla tavalla osakaskuntien väestönsuojeluun ja valmiussuunnitteluun kuuluvien tehtävien koordinoinnista. Väestönsuojelun koordinointiin osoitettiin Turun palolaitoksen väestönsuojeluosastosta väestönsuojeluohjaaja, jonka virkanimikkeeksi muutettiin valmiusohjaaja (khhal 20.5.2008 § 169), ja valmiussuunnittelua varten perustettiin valmiussuunnittelijan toimi Turun palolaitoksen aikainen, vastaavaa tehtävää hoitavan suunnittelusihteerin toimi lakkauttamalla (khh 22.11.2004 § 310). Valmiussuunnittelijan toimi muutettiin virkasuhteeksi hallintojaoston päätöksellä 16.6.2009 § 192.

Alueellisen pelastustoimen käynnistyessä ja pelastustoimen henkilöstön siirtyessä aluepelastuslaitoksen palvelukseen ei osakaskunnilla ollut enää erityistilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumisen suunnittelussa ja valmistelussa käytettävissään pelastusviranomaisten tarjoamaa asiantuntemusta, enemmän asiantuntija-apua tarvitaan. Mm. palvelutasopäätösten valmisteluissa kunnat ovat lausunnoissaan kiinnittäneet huomiota siihen, että pelastustoimen tulisi edelleen ohjata ja yhteen sovittaa kuntien toimialojen yleistä varautumista. Saman tuloksen antoi kunnille suunnattu kysely pelastusviranomaisten roolista häiriötilanteisiin varautumisesta ja tilanteiden johtamisesta.

Uudessa toimintasäännössä yleinen varautuminen (suuronnettomuuksiin ja poikkeusoloihin varautuminen), johon sisältyy sekä pelastusviranomaisten oma varautuminen että alueen osakaskuntien toimialojen, yritysten, laitosten ja yhteisöjen varautumisen ohjaus ja koordinointi, eriytettiin omaksi palveluyksiköksi, varautumisen palveluyksiköksi, jota johtaa valmiuspäällikkö.

Varautumisen palveluyksikköön sijoittuvat aluepelastuslaitoksen valmiuspäällikkö ja valmiussuunnittelija, joiden virat perustetaan / muutetaan varautumisen palveluyksikön tehtäviä vastaaviksi riskienhallinnan tulosalueen nykyisistä viroista.

Valmiuspäällikkö osallistuu tarvittaessa pelastustoiminnan operatiiviseen johtamisjärjestelmään.

Valmiussuunnittelijan tehtävää on 2.6.2006 alkaen hoitanut pelastusopiston AMK-insinöörin tutkinnon suorittanut Heikki Vähäkuopus valmiussuunnittelijan (vak.nro 100817) virassa. Koska kysymyksessä on toiminnan ja tehtävien uudelleen järjestely, on mahdollista ottaa valmiussuunnittelijan virassa oleva valmiuspäällikön virkaan ilman hakumenettelyä.

Varautumisen palveluyksikön tehtävien organisointia ja hoitamista varten esitetään, että

- varautumisen palveluyksikköön perustetaan 1.1.2012 alkaen valmiuspäällikön virka, jonka
kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai pelastusalan oppilaitoksessa suoritettu
päällystötutkinto ja vähintään B-luokan ajokortti, jonka palvelussuhteessa noudatetaan KVTES:n ehtoja, työaika
on toimistotyöaika (36,25 tuntia viikossa) ja jonka tehtäväkohtainen palkka on 3031,40 € / kk;

- valmiussuunnittelijan virkaa hoitava Heikki Vähäkuopus otetaan suostumuksensa mukaan valmiuspäällikön
virkaan 1.1.2012 alkaen; ja

- valmiussuunnittelijan virka (vak.nro 100817) lakkautetaan valmiuspäällikön virkajärjestelyjen saatua lain voiman.

Uuden valmiuspäällikön viran asema organisaatiossa ja tehtävän vaativuus muuttuvat suhteessa lakkautettavaan valmiussuunnittelijan virkaan, joten tehtäväkohtainen palkka nousee, samoin vuotuiset palkkamenot (liite 1). Kohonneet palkkamenot katetaan pelastuslaitoksen täyttämättä olevien, lakkautettaviksi esitettävien vakanssien säästyvillä määrärahoilla.

Liite 1Valmiuspäällikön viran perustaminen (lomake)

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautaunta päättää, että 1.1.2012 alkaen Varsinais-Suomen aluepelastuslaitokseen, ensimmäisenä sijoituspaikkana varautumisen palveluyksikkö, perustetaan valmiuspäällikön virka, jonka

- kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai pelastusalan oppilaitoksessa suoritettu
päällystötutkinto ja vähintään B-luokan ajokortti,

- palvelussuhteessa noudatetaan KVTES:n ehtoja,

- työaika on toimistotyöaika (36,25 tuntia viikossa) ja

- tehtäväkohtainen palkka on 3031,40 € / kk.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKeskushallinto, henkilöstöasiat
tiedKeskushallinto, talouspalvelukeskus, palkanlaskenta muut
tiedJokinen Kaija
tiedVähäkuopus Heikki


Liitteet:

Vsaluelk § 81
Liite 1:Valmiuspäällikön viran perustaminen (lomake)