Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta3904.05.2011

12190-2010 (059)

Meripelastus Sydväst ry:n avustusanomus vuodelle 2011

Tiivistelmä:

Pelastusviranomaisten apuna toimivan järjestön avustusanomus vuodelle 2011. Aluepelastuslautakunnalle esitetään 2.000 €:n avustuksen myöntämistä.

Vsaluelk § 39

Hallintopäällikkö Olavi Leppäranta 27.4.2011:

Meripelastus Sydväst ry on anonut vuodelle 2011 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnalta 3.000 euron toiminta-avustusta.

Oheismateriaali 1Meripelastus Sydväst ry:n avustusanomus vuodelle 2011

Kaupunginhallituksen antamien avustuksia koskevien yleisohjeiden (Kh 21.12.1998 § 1380) mukaan toimielimen talousarviossa voi olla varattu määrärahaa avustusten myöntämistä varten, mikäli avustusten myöntäminen kuuluu sen toimialaan. Lautakunnat tekevät osaltaan avustusmäärärahan avustuslajeista jaottelupäätökset ja päättävät määrärahoistaan myönnettävistä avustuksista.

Meripelastus Sydväst ry:lle on vuodelle 2010 myönnetty 2000 euron avustus.

Meripelastus Sydväst ry on toimittanut Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnalle vuoden 2010 osalta selvityksen toiminta-avustuksen käytöstä.

Avustusta haetaan päivystystukikohdaksi vuokratun Airisto Centerin perustamiskustannuksiin. Vapaaehtoisille pelastusyhdistyksille myönnettyjen avustusten linjausten mukaan Meripelastus Sydväst ry:lle esitetään myönnettäväksi 2.000 €:n toiminta-avustus vuodelle 2011.

Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päätti 28.2.2008 § 19 vapaaehtoisten, pelastustoimen alalla toimivien yhdistysten avustusten myöntämisperusteista ja menettelystä avustuksien anomusten ja myöntämisten suhteen. Avustusten käsittelystä todettiin, että anomukset tulee tehdä avustuksen maksamisvuotta edeltävän vuoden marraskuun loppuun mennessä ja päätökset myöntämisestä tehdään talousarvion käyttösuunnitelman ja määrärahajakojen päätöksen yhteydessä joulukuussa. Päätös lähetettiin noudatettavaksi ao. yhdistyksille, myös Meripelastus Sydvästille. Nyt käsittelyssä oleva avustusanomus on päivätty 24.4.2011. Poikkeuksellisesti avustus esitetään myönnettäväksi ja maksettavaksi vuonna 2011, vaikka avustusanomus on tehty myöhässä.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää myöntää Meripelastus Sydväst ry:lle 2.000 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2011 (TA-tili 40100. 474100).

Avustuksen saajan on toimitettava pelastustoimen lautakunnalle jäljennökset toimintavuoden tilinpäätöksestä, josta ilmenevät tulopuolella saatu avustus ja menopuolella avustuksen käyttö, tilintarkastuskertomus sekä toimintakertomus. Em. jäljennökset tulee toimittaa avustuksen saamisvuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedMeripelastusyhdistys Sydväst ry
tpvKaituri Juho
tiedMiekka Pia