Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta3022.04.2010

4477-2010 (041)

Talouden 1. toteutumisennuste 1.1.-31.12.2010

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 30

Talouspäällikkö Juho Kaituri 13.4.2010:

Turun kaupunginvaltuusto on vuoden 2010 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt, että ensimmäinen talouden toteutumisennuste laaditaan maaliskuun lopun tilanteen mukaan. Toinen toteutumisennuste laaditaan samassa yhteydessä heinäkuun toiminnallisten tavoitteiden toteutumisraportin kanssa. Marraskuussa annetaan kaupunginhallitukselle vielä ylimääräinen talouden toteutumisen ennuste.

Keskushallinnon talousasiat laatii vuoden 2010 talousarvion menojen ja tulojen 1. toteutumisennusteen hallintokuntien ennusteiden perusteella. Ennusteen laadinnassa tulee kiinnittää toimintamenojen lisäksi erityistä huomiota toimintatulojen analysointiin ja realistiseen ennustamiseen budjetoituun nähden. Ennustetta hyödynnetään myös yhtenä kaupungin rahoitussuunnittelun pohjatietona. Talouden ennuste käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa 26.4.2010. Aluepelastuslaitos on antanut koko vuotta 2010 koskevan neljännesvuosiennusteensa seuraavan oheismateriaalin mukaisesti:

Oheismateriaali 1Talouden 1. toteutumisennuste 2010

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta merkitsee tiedokseen talouden ensimmäisen toteutumisennusteen ajalta 1.1 -31.12.2010.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.