Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta 115 17.12.2009

13388-2009 (059)

Kaarinan kihlakunnan vapaaehtoisen pelastuspalvelun avustus vuodelle 2010

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 115

Hallintopäällikkö Olavi Leppäranta 16.12.2009:

Kaarinan kihlakunnan vapaaehtoinen pelastuspalvelu anoo 2.000 euron toiminta-avustusta vuodelle 2010.

Kaupunginhallituksen antamien avustuksia koskevien yleisohjeiden (kh 21.12.1998 § 1380) mukaan toimielimen talousarviossa voi olla varattu määrärahaa avustusten myöntämistä varten, mikäli avustusten myöntäminen kuuluu sen toimialaan. Lautakunnat tekevät osaltaan avustusmäärärahan avustuslajeista jaottelupäätökset ja päättävät määrärahoistaan myönnettävistä avustuksista.

Aluepelastuslautakunta on myöntänyt Kaarinan kihlakunnan vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle vuodelle 2009 toiminta-avustusta 1.500 euroa.

Oheismateriaali 1Kaarinan kihlakunnan vapaaehtoisen pelastuspalvelun avustusanomus vuodelle 2010

Kaarinan kihlakunnan vapaaehtoinen pelastuspalvelu ei ole toimittanut vuodelta 2008 avustuksen myöntämispäätöksessä edellytetyt tilinpäätös-, tilintarkastuskertomus- ja toimintakertomusjäljennökset aluepelastuslautakunnalle.

Kuntien talouskehitys ei mahdollista avustusten kasvattamista vuonna 2010.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta myöntää Kaarinan kihlakunnan vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle 1.500 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2010 (ta-tili 1 12 10 10.0802). Avustuksen maksamisen ehtona on, että yhdistys täyttää vuoden 2008 avustukseen liittyvän velvoitteen toimittaa avustusvuoden tilinpäätös-, tilintarkastuskertomus- ja toimintakertomusjäljennökset aluepelastuslautakunnalle.

Avustuksen saajan on toimitettava aluepelastuslautakunnalle jäljennökset toimintavuoden tilinpäätöksestä, josta ilmenevät tulopuolella saatu avustus ja menopuolella avustuksen käyttö, tilintarkastuskertomus sekä toimintakertomus. Em. jäljennökset tulee toimittaa avustuksen saamisvuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaarinan kihlakunnan vapaaehtoinen pelastuspalvelu
tpvKaituri Juho
tiedMiekka Pia