Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta 100 17.12.2009

15548-2009 (042)

Poistettavaksi ehdotettavat saatavat vuodelta 2008

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 100

Talouspäällikkö Juho Kaituri 8.12.2009:

Kirjanpitolain 5:2 §:n 1 kohdan mukaan saamiset merkitään tilinpäätökseen nimellisarvoon, kuitenkin enintään todennäköiseen arvoon.

Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen tilinpäätökseen 2008 sisältyy aluepelastuslaitoksen laskusaamisia. Epävarmat saamiset on poistettava ja kirjattava kuluksi tilinpäätöksessä. Saamisia voidaan pitää epävarmana, jos suorituksen saamista on velallista koskevien luottotietojen tai hänen varallisuusasemaan koskevan muun selvityksen perusteella pidettävä ilmeisen epätodennäköisenä taikka jos aloitetut perimistoimenpiteet eivät ole johtaneet suoritukseen toimitetussa ulosotossa taikka asuinpaikka on tuntematon. Taloussäännön 19 §:n mukaan saamisen tileistä poistamisesta päättää kaupunginhallitus, lauta- tai johtokunta toimialallaan määrärahojensa puitteissa.

Poistettavaksi ehdotettavat saatavat ovat vuodelta 2008 yhteensä 20 659,43 euroa, jotka koostuvat sekä sairaankuljetuksen laskusaamisista 18 087,54 euroa että muista laskusaamista 2 571,89 euroa.

1. Sairaankuljetuksen laskusaamiset koostuvat suurimmaksi osaksi 9,25 euron omavastuuosuuksista. Poistettavaksi ehdotettaviin laskusaamisiin maksukehotukset ja perimistoimet eivät ole auttaneet. Kuljetettujen potilaiden joukossa on varattomia, kodittomia sekä ulkomaalaisia, joilta perintä ei aina ole mahdollista huonon tavoitettavuuden vuoksi.

2. Muut laskusaamiset yhteensä 2 571,89 € sisältävät sekalaisia laskusaatavia yrityksiltä, yhteisöiltä tai yksityisiltä henkilöiltä.

Vaikka saamiset poistetaan tässä vaiheessa aluepelastuslaitoksen laskusaamisista, perinnästä ei kuitenkaan luovuta. Kootut laskuasiakirjat ovat nähtävissä lautakunnan kokouksessa.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta päättää poistaa aluepelastuslaitoksen laskusaamiset vuodelta 2008 yhteensä 20 659,43 euroa ja ilmoittaa päätöksestään taloushallinnon palvelukeskukselle.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKeskushallinto, talouspalvelukeskus
tiedRoutaneva Birgitta