Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta 86 22.10.2009

1835-2007 (015, 100)

Henkilöstöasioihin liittyvien tehtävien hoidon uudelleen organisointi

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 86

Hallintopäällikkö Olavi Leppäranta 12.10.2009:

 

Kaupunginhallitus päätti 6.8.2007 hyväksyä henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen projektisuunnitelman ja sen tavoitteet sekä käynnistää projektin. Projektisuunnitelman mukaan tavoitteena on kokonaisuus (henkilöstöhallinnon palvelukeskus), missä osaaminen ja resurssit on yhdistetty laadullisesti korkeatasoiseksi ja tehokkaaksi toimintakokonaisuudeksi. Palvelukeskus tuottaa prosessipohjaisia henkilöstöhallinnon palveluja kaupungin muille yksiköille. Toiminta on asiakaslähtöistä ja asiakkaiden kanssa laaditaan sopimukset tarjottavista palveluista ja palvelutason laadun määrittelystä.

 

Projektille palkattiin sisäisellä haulla projektipäällikkö ja –sihteeri, ja se käynnistyi maaliskuussa 2008. Työhön kiinnitettiin lisäksi ulkopuolinen konsultti elokuussa 2008. Neljässä työryhmässä tehdyn laajan valmistelun perusteella päätti kaupunginhallituksen hallintojaosto 1.12.2008:

 

henkilöstöasioihin liittyviä palvelutehtäviä keskitetään nykyistä enemmän keskushallinnon henkilöstön vastuualueelle

henkilöstöasioihin liittyvien päivittäisten palvelutehtävien siirto talouspalvelukeskuksen hoidettavaksi selvitetään

esitys henkilöstöasioihin liittyvien tehtävien hoidon työnjaosta henkilöstön vastuualueen, talouspalvelukeskuksen ja hallintokuntien välillä tuodaan hallintojaoston päätettäväksi helmikuussa 2009

em. työnjakomuutoksiin liittyvät esitykset henkilöstöjärjestelyistä ja mahdollisista lisäresursoinneista tuodaan hallintojaoston päätettäväksi maaliskuussa 2009

tavoitteena on uuteen työnjakomalliin perustuvan toiminnan käynnistyminen vaiheittain 1.5.2009 alkaen

henkilöstön vastuualue valmistelee palvelutoiminnasta henkilöstön vastuualueella vastaavan viranhaltijan viran perustamisen hallintojaoston päätettäväksi.

 

Henkilöstön vastuualueen toimintamalli uudistuu seuraavasti:

1.Henkilöstön vastuualueen toimintaa uudistetaan siten, että uudenlaista aktiivista henkilöstöpolitiikkaa edustavat henkilöstöhallinnon sisäisinä konsultteina toimivat henkilöstöasiantuntijat. Lisäksi henkilöstön vastuualueen tiimirakenne uudistetaan ja palvelut selkiytetään.

2.Rekrytoinnille perustetaan oma tiimi henkilöstön vastuualueen yhteyteen.

3.Henkilöstöhallinnon tietojärjestelmien omistajuus tuodaan henkilöstön vastuualueelle.

4.Palvelussuhdeasioiden neuvontaa ja palveluaikalaskennat keskitetään henkilöstön vastuualueelle.

 

Henkilöstön vastuualueelle luodaan uusi tiimirakenne:

Strategiatiimi

Rekrytointitiimi

Palvelussuhdetiimi

Tietojärjestelmätiimi

Toimistopalvelutiimi

 

Uuden henkilöstön vastuualueen henkilökuntamäärä on yhteensä 57. Näistä 36 siirtyy hallintokunnista vakansseineen ja määrärahoineen erillisen selvitystyön perustella.

 

Henkilöstöhallinnon palvelukeskusprojektin loppuraportti on lähetetty lausunnolle hallintokunnille sekä yhteistoimintakäsittelyyn.

 

Oheismateriaali 1              Projektin loppuraportti 26.3.2009

 

Oheismateriaali 2              Net Effect Oy:n raportti 25.3.2009

 

Varsinais-Suomen aluepelastustoimi esittää projektin loppuraportista seuraavaa:

 

Henkilöstöhallinnon avaintoimintojen osaamista keskittävänä henkilöstöhallinnon palvelukeskus nähdään laitoksen toimintaa henkilöstöhallinnon tehtävissä tukevana. Toimintojen keskittämisen ja avaintoimintojen osaamisen osalta tulisi kuitenkin alueellisen pelastustoimen osalta huomioida

 

1.pelastustoimen maakunnallisuus, joka edellyttää keskitettyjen palvelujen käyttömahdollisuuden turvaamista koko maakunnan alueella ja alueelta (tärkeää mm. rekrytoinnissa),

2.pelastustoimen erityisyys esim. työaikajärjestelmien ja työvuorosuunnittelun (oma tietojärjestelmä) suhteen sekä alan kelpoisuusvaatimusten suhteen, ja

3.pelastustoimen alueellistamisesta johtuneet rakenteelliset vinoutumat (mm. palkkojen eriarvoisuus), joiden korjaamiset eivät käy keskitetyin ratkaisuin, sekä toiminnan edellyttämä organisaatiorakenne (valmiusvaatimukset),

 

ja edellä mainittuihin seikkoihin viitaten yleisestikin huomioida palvelukeskuksen toimintojen ja järjestelmien kehittäminen ja rakentaminen siten, että

-virastoilla ja laitoksilla on laadittavien sopimusten mukaan oikeus, ei velvollisuus, käyttää palvelukeskuksen palveluja ja

-virastoilla ja laitoksilla on sopimuksen mukaiset käyttöoikeudet ja –mahdollisuudet palvelukeskuksen ylläpitämiin tietojärjestelmiin (mm. raportit, tietojen syöttö tietojärjestelmiin virastojen toimesta, …).

 

Muilta osin aluepelastustoimella ei ole kommentoitavaa loppuraportista.

 

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

 

Ehdotus       Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta antaa kaupunginhallitukselle henkilöstöhallinnon palvelukeskusprojektin loppuraportista edellä esitetyn lausunnon.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

ilmKaupunginhallitus