Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta 77 17.09.2009

11141-2009 (111, 114)

Esitys autonkuljettajan viran (vak.nro 100310) lakkauttamiseksi ja autonkuljettajan työsuhteen perustamiseksi ja palkan tarkistamiseksi tehtävämuutoksen johdosta

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 77

Hallintopäällikkö Olavi Leppäranta:

Aluepelastuslaitoksen toiminnan alkaessa organisoitiin aluepelastuslaitoksen toiminta aikaisemman kunnallisen mallin mukaiseksi. Samalla todettiin, että tulosalueet suunnittelevat toimintansa organisoimisen siten, että se vastaa maakunnalliselle toiminnalle asetettavia laadullisia ja määrällisiä vaatimuksia ja että organisoimisen mahdollisesti edellyttämät henkilöstömuutokset toteutetaan joko olemassa olevan henkilöstön tehtävämuutoksilla tai poistuvan henkilöstön vapaaksi jättämiä vakansseja uusien tehtävien tarpeisiin muuttaen. Maakunnan laajuisena ja erityisesti maakunnalliseen toimintaan liittyvänä pelastustoimessa tulee olla maakunnallisiin tehtäviin kohdennettua työvoimaa, jolle myöskin voidaan keskittää erityisosaamista tai erityisvälineistöä edellyttäviä tehtäviä.

Turun palolaitoksella oli autonkuljettajan virka, jonka tehtävät rajoittuivat ja kohdentuvat edelleen Turun kaupungin alueella tapahtuvaan kaluston ja varusteiden sekä postin kuljettamiseen. Alueellisen pelastustoimen toimintaan liittyy paloasemien ja niiden henkilöstön varusteiden ja kaluston huolto- ja varastokuljetustarpeita, joihin Turun kaupungin logistiikkapalvelut ei tarjoa ratkaisua ja tehtävät on ollut järjestettävä omin toimenpitein. Kuljetustehtävien lisäksi toimeen liittyy varastomiehen tehtäviä.

Autonkuljettaja-varastomiehen tehtävä ei edellytä virkasuhdetta.

Aluepelastuslaitos esittää, että

-         aluepelastuslaitoksen autonkuljettajan virka muutetaan työsuhteeksi, ja

-         autonkuljettajan työsuhteen tehtäväkohtaista palkkaa tarkistetaan oheisen liitteen mukaisesti.

Perusteluna tarkistamiselle on autonkuljettajan työsuhteen muuttunut tehtäväkuva, joka käsittää koko maakunnan alueen ja autonkuljettajan tehtävien lisäksi varastomiehen tehtäviä.

Kaupunginhallituksen hallintojaosto on 13.2.2007 § 36 käsitellessään hallintokuntien henkilöstösuunnitelmia päättänyt, että hallintokunnat voivat tuoda yksittäisiä vakanssiesityksiä hallintojaoston käsittelyyn, jos esitykset ovat toteutettavissa erikseen päätettävien sitovien tavoitetasojen puitteissa. Lisäksi vakanssiesityksiin on liitettävä lautakunnan selvitys siitä, onko vakanssiesitys toteutettavissa tavoitetasojen ja talousarvion puitteissa.

Autonkuljettajan virka on tällä hetkellä avoin ja ilman hoitajaa. Työsuhteen täyttäminen pelastuslaitoksen palveluksessa tällä hetkellä työskentelevällä on toiminnan kannalta tarkoituksenmukaista ja välttämätöntä, täyttäminen ei nosta aluepelastuslaitoksen henkilöstön määrää. Muutos on toteutettavissa henkilöstömäärän tavoitetason ja talousarvion puitteissa.

Liite 1Esitys autonkuljettajan viran muuttamiseksi työsuhteeksi ja palkan tarkistamiseksi

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta esittää Turun kaupunginhallituksen hallintojaostolle autonkuljettajan viran muuttamista työsuhteeksi ja palkan tarkistamista esityksen mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

ilmKaupunginhallituksen hallintojaosto


Liitteet:

Vsaluelk § 77
Liite 1:Esitys autonkuljettajan viran muuttamiseksi työsuhteeksi ja palkan tarkistamiseksi