Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta 73 17.09.2009

11887-2006 (222)

Kalustonhoidon kustannusten laskuttaminen Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 73

Pelastuspäällikkö Mika Kontio:

Sauvon kunta pyytää Varsinais-Suomen pelastuslaitosta suorittamaan kalustonhoidon kustannuksia ajalta 1.1.2004-31.12.2008 yhteensä 72 272,27 euroa. Kunta viittaa pyynnössään mm. palokuntasopimukseen, aluesopimukseen ja allekirjoittamattomaan kalustonhoitosopimukseen Sauvon kunnan ja Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen välillä.

Liite 1Kokouspöytäkirja (Sauvon kunta, kunnanhallitus)

Varsinais-Suomen alueellisen pelastustoimen käynnistyessä oli kuntien pelastustoimen henkilöstöllä mahdollisuus siirtyä Turun kaupungin / pelastuslaitoksen palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Sauvon kunnan palveluksessa ollut Jouko Högmander ei kuitenkaan siirtynyt pelastuslaitoksen palvelukseen, vaan jäi Sauvon kunnan palvelukseen. Kalustonhoidon järjestämisestä neuvoteltiin kunnan kanssa, mutta asiassa ei kuitenkaan päästy sopimukseen.

Vuonna 2003 päivitetyssä ja ns. siirtosopimuksena pelastuslaitokselle siirtyneessä kunnan ja sopimuspalokunnan välisessä palokuntasopimuksessa kunta on luvannut huolehtia mm. kalustonhoidosta. Sopimuksessa ei ole määritelty työhön käytettävää aikaa. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitosta siirtosopimus on sitonut vuoden 2004 alusta alkaen vuoden 2006 loppuun. Vuoden 2007 alusta alkaen astuivat voimaan uudet pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien väliset palokuntasopimukset.

Kaluston käytönjälkeisestä huollosta vastaa pelastustoimessa käyttäjä. Muista huolloista ja korjauksista vastaa pelastuslaitos omistamastaan kalustosta. Sauvon kunnan ilmoituksen mukaan Jouko Högmander on hoitanut 45%:n työpanoksella Sauvon vpk:n käytössä olevasta kalustosta. Työpanos ei ole perustunut pelastuslaitoksen näkökulmasta erilliseen kalustonhoitosopimukseen, eikä Högmander ole pelastuslaitoksen työntekijä.

Todellinen kalustonhoitoon tarvittava työaika paloasemakohtaisesti on huomattavasti vähäisempää kuin Sauvon kunta on Högmanderilla mahdollisesti teettänyt pelastustoimen kalustonhoitoon (45%). Pelastuslaitoksen itsensä tuottamana, kalustonhoidosta vastaava henkilö vastaa itsenäisesti 8-10 paloaseman kalustonhoidosta, käyttäen paloasemakohtaiseen kalustonhoitoon enintään 2 tuntia/paloasema/viikko. Näin ollen kuukausittainen tarve on noin 8 tuntia ja kuukausituntimäärästä tämä vastaa noin 4,9 % (= todennettu tarve).

Koska pelastuslaitoksella ei ole ollut palvelussuhdesopimusta Jouko Högmanderin kanssa ja mahdollisuutta määritellä todellista työajan käyttötarvetta pelastustoimen kalustonhoitoon eikä kalustonhoidosta ole tehty erillistä sopimusta, jolla työnjohdollista ohjausta/tarvetta olisi myös voitu määritellä, pelastuslaitos ei näkemykseni mukaan ole velvollinen korvaamaan kalustonhoidon kustannuksia siinä laajuudessa kuin Sauvon kunnanhallitus on esittänyt.

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta toteaa, että perusteita Sauvon kunnanhallituksen esittämälle kustannustenkorvaus –pyynnölle ei ole esitetyssä määrin ja päättää valtuuttaa pelastusjohtajan neuvottelemaan  Sauvon kunnan kanssa enintään todennetun tarpeen mukaisesta korvauksesta vuosilta 2004-2006.

PäätösVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta toteaa, että perusteita Sauvon kunnanhallituksen esittämälle kustannustenkorvaus –pyynnölle ei ole esitetyssä määrin ja päättää valtuuttaa pelastusjohtajan neuvottelemaan  Sauvon kunnan kanssa enintään todennetun tarpeen mukaisesta korvauksesta. Neuvottelutulos saatetaan aluepelastuslautakunnalle tiedoksi.

Päätös tehtiin yksimielisesti esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta.

Jakelu

tpvSainio Jari


Liitteet:

Vsaluelk § 73
Liite 1:Kokouspöytäkirja (Sauvon kunta, kunnanhallitus)