Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta 59 20.08.2009

6140-2009 (016)

Toiminnan ja talouden seurantaraportti 2/2009

Tiivistelmä: -

Vsaluelk § 59

Talouspäällikkö Juho Kaituri 12.8.2009:

Turun kaupunginvaltuusto on vuoden 2009 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt seuraavaa: Sitoviksi tarkoitettujen kriittisten menestystekijöiden, näiden arviointikriteerien/mittareiden tavoitearvojen vuodelle 2009 sekä muiden mahdollisesti kaupunginvaltuuston sitoviksi hyväksymien tavoitteiden toteutumisesta tulee raportoida talousarviovuoden aikana yhdessä talousarvion toteutumisennusteen kanssa kaksi kertaa vuodessa maaliskuun ja heinäkuun lopun tilanteen mukaan. Marraskuussa annetaan kaupunginhallitukselle ylimääräinen talouden toteutumisen ennuste. Lisäksi toiminta ja talous raportoidaan tasekirjaan liitettynä koko vuodelta.

Toiminnan ja talouden seurantaraportti tulee tuoda kaupunginhallituksen käsittelyyn kuuden viikon sisällä raportointikauden päättymisestä ja raportointiin tulee sisällyttää lautakuntien selvitykset sekä kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien niiden johdosta antamat lausunnot, mikäli raportti lautakunnan osalta poikkeaa kaupunginvaltuuston vahvistamasta talousarviosta ja taloussuunnitelmasta.

Aluepelastuslaitoksen 2. toiminnan ja talouden seurantaraportin loppuvuoden ennusluvut näyttävät toteutuvan suunnitellusti näyttäen pientä ylijäämää talousarviolukuihin verrattuna, samoin kuin ensimmäisen seurantaraportin tulojen ja menojen toteutumisennuste osoitti. Investointien tulot jäänevät kuitenkin suunnitelluista luvuista.

 

Oheismateriaali 1Toiminnan ja talouden seurantaraportti 2/2009

Oheismateriaali 2Tulojen ja menojen toteutumisennuste 2/2009

 

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

EhdotusVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta merkitsee tiedokseen selvityksen toiminnan ja talouden seurantaraportista ajalta 1.1 -31.7.2009.

 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.