Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta | 148 | 03.10.2012 | 6 |
1069-2012 (421)
Selvitys päivähoidon ryhmäkokojen suuruudesta
Tiivistelmä: -
Vapelk § 148
Varhaiskasvatuksen tulosaluejohtaja Maija-Liisa Rantanen:
Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta päätti 25.4.2012 § 68 palauttaa selvityksen lasten ryhmäkokojen suuruudesta uudelleen selvittelyyn.
Asetus lasten päivähoidosta 16.3.1973/239 (liite 1: asetus soveltuvin osin) määrittelee aikuisten ja lasten välisen suhdeluvun kokopäivähoidossa olevien alle ja yli kolmivuotiaiden lasten kohdalta sekä aikuisten ja lasten suhdeluvun yli kolmivuotiaiden osapäivähoidossa olevien lasten kohdalta. Lisäksi asetus ottaa kantaa siihen, miten lapsen erityisen hoidon ja kasvatuksen tarpeet tulee huomioida hoidossa olevien lasten ja aikuisten suhdeluvussa, hoito- ja kasvatushenkilöstön määrässä tai henkilökohtaisen avustajan tarpeessa. Asetus määrittelee myös, minkälaisissa tilanteissa kunta voi poiketa säädetyistä suhdeluvuista. Asetus määrittelee lasten ja aikuisten välisen suhdeluvun päiväkotitasolla, eikä siis ota kantaa yksittäisten ryhmien kokoihin.
Aloitteessa pyydetyn selvityksen pohjamateriaalina on käytetty Effica - päivähoitojärjestelmän tilastohakua: Toimintayksiköiden täyttöaste. Tilastossa (liite 2) käy ilmi päivähoitoyksiköt ryhmittäin. Ryhmittäin nähdään sille varatut kasvatus- ja ohjaushenkilöresurssit, resurssien mukainen ryhmän paikkaluku, ryhmään tehtyjen yksittäisten sijoitusten määrä ja lasten lukumäärä ryhmässä. Laskennalliset sijoitukset / resurssit kuvaavat yksittäisten lasten kertoimineen muodostamaa paikkamäärää alle ja yli kolmivuotiaiden kokopäivälasten sekä yli kolmivuotiaiden osapäivälasten kohdalla. Laskennallisiin sijoituksiin ja resursseihin vaikuttaa edellä mainittujen lisäksi lapsen yksilöllisen tuen kertoimet, jotka käyvät ilmi liitteestä 3. Laskennallinen täyttöasteprosentti kertoo joko ryhmän vajaa- tai ylitäytöstä.
Liitteessä 4 kuvaillaan lisäksi vuorohoidon ominaispiirteisiin liittyviä käytäntöjä ryhmiä rakennettaessa sekä ryhmäkokojen toteumia käytännössä.
Effica –tilasto on ajettu tilastopäivälle 20.9.2012, jonka perusteella tulosaluejohtaja on pyytänyt päivähoitoyksiköistä selvityksen, mikäli ryhmien täyttöaste on ylittänyt 100%. Tilanne on päivähoitoyksikössä päivittäin elävä lasten sijoitteluista, hoitomuodosta ja iästä johtuen.
20.9.2012 ajetun täyttöastetilaston perusteella voidaan todeta, että:
•Koko kaupungin osalta täyttöaste on 98,29.
•Alueittain:
oLäntisen keskustan täyttöaste on 96,08
oMartin täyttöaste on 99,36
oMoikoisten täyttöaste on 101,55
oHaarlan täyttöaste on 102,93
oVasaramäen täyttöaste on 99,09
oHaritun täyttöaste on 94,53
oUittamon täyttöaste on 103,32
oVarissuon täyttöaste on 98,05
oLausteen täyttöaste on 101,82
oPääskyvuoren täyttöaste on 88,71
oYo-kylän täyttöaste on 106,18
oHalisten täyttöaste on 97,59
oHannunniityn täyttöaste on 98,71
oRunosmäen täyttöaste on 96,69
oKaerlan täyttöaste on 100,58
oNättinummen täyttöaste on 99,66
oSuikkilan täyttöaste on 98,08
oPohjolan täyttöaste on 96,27
oPernon täyttöaste on 102,05
oHärkämäki-Vienolan täyttöaste on 92,58
oJäkärlän täyttöaste on 95,56
oMoision täyttöaste on 104,24
oPaattisten täyttöaste on 96,42
oItäisen keskustan täyttöaste 98,93
•Päivähoitoyksiköistä 100 %:n täyttöasteen ylittävät:
oAsemanseudun phy 101,92
oMoikoisten phy 101,55
oHaarla-Pikisaaren phy 102,93
oVasaramäen phy 101,29
oUittamon phy 108,42
oKoukkarinkadun phy 101,79
oPiinokankadun phy 102,19
oHuhkolan phy 106,31
oLausteen phy 101,82
oKuuvuoren phy106,18
oHannunniityn phy 101,96
oMunterinkadun phy 100,97
oKaerlan phy 100,58
oTaoskujan phy 106,09
oHeinikonkadun phy 102,65
oPernon phy 102,07
oMoision phy 104,24
oItäinen ruotsinkielinen phy 102,96
oKerttulin phy 100,79
oSirkkalan phy 100,31
oTuomaansillan phy 100,34
Kyseisissä päivähoitoyksiköissä suhdeluku ylittää päivähoitoasetuksen määräämän suhdeluvun ylitysprosenttien ollessa 100,31-108,42. Päivähoitoyksiköiden sisällä yksittäisten ryhmien täyttöasteet vaihtelevat alitäytöstä ylitäyttöön. Lapsiryhmien todelliset koot käyvät ilmi liitteestä 1.
Päivähoitoyksiköiden esimiesten selvityksissä ryhmäkokojen ylitysten syiksi ilmeni:
•esiopetuksen järjestämisen ongelmat alueella
•kysymyksessä on alle kolmivuotiaiden ryhmä, jossa on syksyllä kolme vuotta täyttäviä lapsia
•monivammaisten lasten 8 lapsen ryhmä, sijoitettuna 7 yli kolmivuotiasta ja 1 alle kolmivuotias lapsi
•kaksi vierekkäistä ryhmää toimivat yhteistyössä pienryhmittäin, Efficaan on pitänyt toiseen ryhmään merkitä kasvattajia enemmän kuin suhdeluku edellyttää, vastaavasti toisessa ryhmässä on alitusta
•ryhmässä tällä hetkellä vielä syksyllä pois muuttava lapsi
•lasten hoitosuhteet tulevat muuttumaan syksyn aikana
•sijoituksen jälkeen lapsen tuen tarve on havaittu ja hän on saanut kertoimia
Liite 1 Asetus lasten päivähoidosta (soveltuvin osin)
Liite 2 Toimintayksiköiden täyttöaste
Liite 3 Tuen tarpeessa olevien lasten tukitoimet
Liite 4 Vuorohoidon ryhmäkoot
Ehdotus Kasvatus- ja perusopetuslautakunta merkitsee selvityksen tietoon saatetuksi.
PäätösRanne ehdotti Nymanin ja Yrttiahon kannattamana asian palauttamista valmisteltavaksi. Asia päätettiin palauttaa yksimielisesti.
Liitteet:
Vapelk § 148
Liite 1:Asetus lasten päivähoidosta
Liite 2:Päivähoitoyksikköjen tilanne 20.9.2012
Liite 3:Kunnallisen päivähoidon kertoimet
Liite 4:Vuorohoidon ryhmäkoot