Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta | 69 | 25.04.2012 | 16 |
1057-2012 (032, 421)
Selvitys aloitteeseen maksuttoman päivähoidon kustannuksista
Tiivistelmä: -
Vapelk § 69
Palvelujohtaja Vesa Kulmala ja varhaiskasvatuksen tulosaluejohtaja Raili Koski:
Valtuutettu Jukka Mikkola ym. ovat esittäneet aloitteessaan, että Turussa toteutettaisiin maksuton päivähoito kaikissa päivähoidon muodoissa.
Liite 1 Valtuustoaloite päivähoidon saattamisesta maksuttomaksi
Kaupunginhallitus päätti 30.1.2012 § 55, että aloite lähetetään valmisteltavaksi ensi vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä.
Vuotta 2013 koskeva talousarvion valmistelu on jo aloitettu, joten valtuustoaloite tulee valmistella
Vuoden 2012 talousarviossa on arvioitu saatavan 8 milj. euroa asiakasmaksutuloina päiväkotihoidossa, perhepäivä- ja kolmiperhehoidossa sekä leikkipuistossa ja -kerhoissa olevien lasten vanhemmilta. Sosiaalihuollon asiakasmaksulain mukaan perheiltä voidaan periä kulloinkin voimassa oleva perheen tulojen mukaan määräytyvä kuukausimaksu päiväkoti- ja perhepäivähoidon hoitomuodoissa.
Leikkipuistojen ja leikkikerhojen asiakasmaksuista ei ole määräystä maksulaissa, vaan niiden suuruudesta on päätetty lautakunnassa. Nykyiset maksut näissä hoitomuodoissa ovat 27 tai 23 euroa kuukaudessa. Tuloina vuodessa saadaan näistä kerättyä n. 100.000 euroa.
Sen lisäksi, että asiakkailta kerätään päivähoitomaksuja, on Turussa käytössä tulosidonnainen päivähoidon palveluseteli. Mikäli tulosidonnaisuus poistetaan, tulee palvelusetelin arvon kattaa kokonaisuudessaan myös päivähoidon tuotantokustannukset palvelusetelipäiväkodeissa. Mikäli näin ei toimittaisi, on erittäin todennäköistä että vanhemmat siirtyisivät käyttämään kunnallista päivähoitoa, koska siitä ei aiheutuisi kustannuksia perheille. Maalikuussa 2012 palvelusetelillä järjestettiin 752 lapsen päivähoito. Kustannukset vuositasolla lisääntyisivät vähintään 1,5 miljoonalla eurolla nykyisellä asiakasmäärällä arvioituna.
Kolmantena hoitovaihtoehtona Turussa on Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain mukainen yksityisen hoidon tuki ja sen kuntalisä. Tämän tuen piirissä on 680 lasta, joista perheet maksavat kunnan maksaman tuen lisäksi hoitomaksua. Mikäli Turussa toteutettaisiin maksuton päivähoito, pitäisi näitä perheitä tukea myös hoitomaksun verran. Lisäkustannuksen voidaan arvioida olevan n.1,7 miljoonaa euroa vuodessa.
Kaupungin investointiohjelmassa ei ole varauduttu siihen, että yksityisestä päivähoidosta siirryttäisiin kunnallisten palvelujen piiriin. Yksityisessä päivähoidossa on lähes 1 580 lasta, tämä vaatisi noin kymmenen 140-paikkaisen päiväkodin rakentamista nopealla aikataululla.
Asiakasmaksujen poistaminen, palvelusetelin tulosidonnaisuuden poistaminen sekä yksityisen hoidon tuen korottaminen lisää varhaiskasvatuksen nettomenoja yhteensä vähintään 11,2 milj. euroa.
Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Timo Jalonen
Ehdotus Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta päättää, että aloitteen mukaista asiakkaille maksutonta päivähoitoa ei tarjota Turussa, koska kaupungin taloudellinen tilanne ei salli noin 8 miljoonan vähennystä tulokertymään eikä reilun 3 milj. euron menojen lisäystä palvelujen hankinnoissa. Lisäksi varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta toteaa, että kaupungin investointiohjelmassa ole varauduttu yksityisten palvelujen piirissä olevien lasten siirtymiseen kunnallisten palvelujen piiriin.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
ilmLehmusto Jouko K.
Liitteet:
Vapelk § 69
Liite 1:Valtuustoaloite päivähoidon saattamisesta maksuttomaksi