Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta | 4 | 26.01.2011 | 4 |
1434-2010 (016)
Kuukausiraportti
Tiivistelmä: -
Vapelk § 4
Kasvatus- ja opetustoimen johtaja Timo Jalonen:
Henkilöstö:
Marraskuun henkilöstöraportin mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstömäärä on käytännössä vuonna 2010 ollut sama kuin vuonna 2009. Vanhan opetustoimen osalta henkilöstömäärä on suurempi kuin vuosi sitten. Tätä selittävät ryhmäkokojen pienentämiseen saatu rahoitus, joka on lisännyt henkilöstömäärää enemmän kuin oppilasmäärien vähenemisestä aiheutunut henkilöstömäärän aleneminen. Lisäksi vertailtavuutta heikentävät vuoden 2009 lomautukset ja kesään 2010 kohdistuneet säästötoimet. Ammatti-instituutin henkilöstömäärä on myös aiempaa korkeampi. Koko työvoiman määrä on marraskuussa 2010 ollut 3553, joka on ollut 33 henkeä aiempaa suurempi. Vakituisen henkilöstön määrä on opetuksen puolella kasvanut, mutta varhaiskasvatuksessa vähentynyt. Kokonaisuudessa vakinaista henkilöstöä on 76,9 %.
Liite 1 Henkilöstöraportti
Talous:
”Vanhan” opetustoimen osalta näyttää siltä, että perusopetus on ylittämässä budjetin nettona noin 2,5 miljoonaa. Palkoista ja henkilösivukuluista ylitystä noin 2,5 milj. Materiaalit, palvelut, asiakaspalvelut yms. ylittynee noin 600.000 euroa. Vastaavasti tulopuolella vieraskuntalaisilta laskutettavat jäi alle budjetin noin 950.000 euroa. Tuet ja avustukset taas ylittyi noin 1,5 milj. €.
Lukio- ja aikuiskoulutus ylittyy nettona 565.000 euroa. Menopuolella ylitystä kaikkiaan on noin 800.000 euroa (palkat ja henkilösivut 388.000 €). Vastaavasti tulopuolella tuet ja avustukset ylittyy noin 286.000 €)
Ruotsinkielinen opetus ylittyy nettona noin 391.000 euroa. Menopuolella ylitys on noin 250.000 euroa, josta palkat ja henkilösivukulut 104.000 euroa. Vieraskuntalaskutus jää alle budjetoidun noin 200.000 euroa, mutta tuet ja avustukset ylittyvät noin 74.000 euroa.
Keskushallinto ja keskitetyt näyttäisi varhaiskasvatukselta saatavien siirtojen jälkeen ylittävän menonsa noin 121.000 euroa (Varhe-maksujen ylitys noin 120.000 euroa ja sotut noin 100.000 euroa vastaavasti asiakaspalvelujen ostot alitus 120.000 euroa) ja ylittävän tulonsa noin 95.000 euroa eli nettona yli budjetin noin 26.600 euroa.
Aikaisempaan tilanteeseen verrattuna yllätyksenä tulivat kirjaamatta olleet eläkemenoperusteiset Kuel-maksut, joiden kirjaamaton osuus oli 1.250.000 euroa sekä saaduista tuista ja avustuksista hankkeiden tuleville vuosille siirtyvä osuus yhteensä noin 2.300.000 euroa.
Opetustoimi ja varhaiskasvatus yhteensä ylittäisivät budjettinsa noin 4,5 milj. euroa, mikä on noin 2,2% talousarviosta.
Ammatti-instituutin osalta näyttää menevän budjetin mukaisesti. Jaksotukset ovat vielä vaiheessa, mutta maksimissaan ylitykset ovat luokkaa 100.000 – 200.000 euroa.
Muuta:
Uusi kasvatus- ja opetustoimi aloitti toimintansa 1.1.2011 lukien. Työ on lähtenyt käyntiin hyvässä ja rakentavassa hengessä. Luonnollisesti muutos on aiheuttanut paljon hallinnollista työtä, mutta ongelmat ovat olleet ainakin toistaiseksi helposti ratkaistavissa. Toisaalta toiminta päivähoitoyksiköissä ja oppilaitoksissa on jatkunut pääasiassa ennallaan. Todelliset muutokset ovat koskeneet vain joitakin kymmeniä henkilöitä hallintokunnan ylimmässä hallinnossa.
Ehdotus Lautakunta merkitsee tiedokseen joulukuun kuukausiraportin ja päättää, että talouden osalta tuodaan tarkempi selvitys tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Liitteet:
Vapelk § 4
Liite 1:Henkilöstöraportti