Kaupunginhallitus
Vanhusneuvoston varajäsen Sari Lähteenmäen tiedusteluun paperisten hakulomakkeiden käytöstä vuokra-asunnon hakuun liittyen vastasi TVT Asunnot Oy:n tiedottaja 15.12.2020 hänelle seuraavasti: TVT Asunnoilla ei ole käytössä paperisia asuntohakemuslomakkeita. Hakemuksen tekemiseen on kuitenkin mahdollista saada henkilökohtaista ohjausta. Palveluneuvonnan ajanvaraus löytyy osoitteesta http://www.tvt.fi/ajanvaraus.
Kaupungin palvelun tulisi olla monikanavaista. Sähköisten palvelujen rinnalla on tärkeää säilyttää myös perinteisiä asiointimahdollisuuksia. Kaikki eivät ole netin käyttäjiä. Tulisi huomioida myös ne ikääntyneet, jotka eivät pysty esimerkiksi muistisairauden, motoristen ongelmien tai huonon näön vuoksi käyttämään sähköistä asiointia.
Nykyinen tilanne vaikeuttaa huomattavasti asunnon hakemista; erityisesti vähävaraiset ja muista syistä kaupungin asuntoa tarvitsevat jäävät helposti tiedon ja palvelujen ulkopuolelle.
Vanhusneuvosto esittää, että sähköisten palvelujen lisäksi ikäihmisillä olisi mahdollisuus hakea kaupungin vuokra-asuntoa myös paperilomakkeella. Lomakkeita tulisi olla saatavilla kaupungin eri toimipisteissä esim. Kauppatorin Monitorissa, jossa ikäihmisten palveluohjaus voisi tarvittaessa avustaa paperilomakkeen täytössä.
Turussa 7.1.2021
Turun kaupungin vanhusneuvoston puolesta
Ulla-Maija Vierimaa Tiina Mäkinen
vanhusneuvoston puheenjohtaja vanhusneuvoston esittelijäsihteeri