Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupungin vanhusneuvosto11419.12.201814

1824-2018 (07 02 01)

Muut asiat

Tiivistelmä: -

Vanhusne § 114

Sihteeri Tiina Mäkinen 19.12.2018:

EhdotusVanhusneuvosto keskustelee jäsenten esiin nostamista asioista.

PäätösMerkittiin tiedoksi osallisuuden erityisasiantuntija Anri Niskalan 21.11.2018 lähettämä viesti parhaillaan Länsikeskukseen Kuninkaanlaakson viereen rakennettavasta pururadasta, jossa voi liikkua myös rollaattorilla. Vanhusneuvosto on ilmaissut aiemmin ko. polun tarpeellisuuden kaupungille ja nyt hanke on toteutumassa.

Em. lisäksi Ulla-Maija Vierimaa kävi yhteenvedonomaisesti läpi vanhusneuvoston aikaansaannoksia viime vuosilta – ilmaiset liukuesteet 70 vuotta täyttäneille turkulaisille, seniorirannekkeen hinnan pitäminen 40 €:ssa korotuspaineista huolimatta, vuoden 2019 alussa toimintansa aloittava ikäneuvola, rollaattorilla joukkoliikenteessä matkustavien matkojen maksuttomuuskokeilu ja Turun kotihoidon tilanteen seuraaminen olivat Vierimaan mainitsemia asioita. Vuoden 2019 tavoitteeksi Vierimaa nosti vielä esille ikäihmisten kokoontumistilan saamisen keskustaan palvelutori Poijun nykymuotoisen toiminnan päättyessä.