Turun kaupungin vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

 

Vanhuspalvelulain [1] 11 §:n mukaan kunnan on asetettava ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto on otettava mukaan lain 5 §:ssä tarkoitetun suunnitelman valmisteluun ja 6 §:ssä tarkoitettuun arviointiin.

 

Lisäksi neuvostolle on muutoinkin annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi 2.2.2015 kokouksessaan (§ 51) vanhusneuvostolle uuden toimintasäännön, jonka mukaan Turun kaupungin vanhusneuvoston tehtävänä on:

 

1.     Osallistua vanhuspalvelulain 5 §:n mainitun ”Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi” valmisteluun.

 

2.     Seurata kaupungin eri toimialojen suunnittelua ja valmistelua asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta.

 

3.     Tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja vanhuksia ja ikääntyviä kaupunkilaisia koskevissa asioissa.

 

4.     Pitää yhteyttä eläkeläis- ja vanhusjärjestöihin ja tiedottaa ja viestiä vanhuksia koskevista asioista eteenpäin.

 

5.     Valmistella toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä antaa toimintakertomus.

 

6.     Hoitaa muut vanhusneuvoston toimialaan kuuluvat ja kaupunginhallituksen määräämät tehtävät

 

Vanhuspalvelulaista ja Turun kaupungin vanhusneuvoston toimintasäännöstä johdetut vanhusneuvoston toiminnan tavoitteet vuodelle 2017 ovat:

 

·        valvoa vanhuspalvelulain toteutumista

 

·        osallistua proaktiivisesti kaupungin eri toimialojen ikäihmisiin liittyvien asioiden suunnitteluun ja valmisteluun

 

·        seurata kaupungin lauta- ja johtokuntien työskentelyä ikäihmisiin liittyvän päätöksenteon osalta

 

·        tehdä kaksisuuntaista yhteistyötä Turussa toimivien eläkeläis- ja vanhusjärjestöjen sekä vanhustyötä tekevien julkisyhteisöjen kanssa

 

·        tukea ikäihmisten alueellista osallisuutta ja kuulluksi tulemista

 

·        edistää ruotsinkielisen palvelun saatavuutta kaupungin eri toimialoilla

 

Vanhusneuvoston vuoden 2017 toiminnan vuosikello

 

LUONNOS 7.12.2016

 

Tammikuu:   

 

·       vanhusneuvoston palautelaatikot Poijuun, hyvinvointikeskuksiin, (kokeiluna)

 

·       tapaamiset kaupunginhallituksen ja toimialueiden edustajien kanssa

 

·       Palvelutori Poijun päivystykset kerran kuukaudessa tiistaisin klo 13 – 14; ensimmäinen päivystys 17.1.2017; Yhteispalvelupiste Monitorissa vanhusneuvosto tavattavissa kerran kevätkaudella ja kerran syksyllä

 

Helmikuu:    

 

·       järjestöavustusten hakuaika päättyy

 

·       kokous 8.2 klo 13

 

·       Poijun päivystys 14.2 klo 13 - 14

 

·       yhteisseminaari naapurikuntien vanhusneuvostojen kanssa

 

·       keskustelutilaisuus 13.2.2017 klo 13.00 – 15.30 Puutarhakadun auditoriossa, Puutarhakatu 1, aiheesta Ikäihmisten palvelut.  Puhujina hyvinvointitoimialan toimialajohtaja Riitta Liuksa, valtiovarainministeri Petteri Orpo ja tuleva perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko.

 

Maaliskuu: 

 

·       senioriparlamentti

 

·       kotihoidon tilanne    

 

·       kokous 15.3 klo 13

 

·       informaatio-ja keskustelutilaisuus 22.3.2017 klo 12.30-15.00 Alvariumissa, Puutarhakatu 8, aiheesta Turkulainen ikäihminen, miten haluat asua? Erilaisia asumisen vaihtoehtoja ikäihmisille: Yhteisöasuminen, perhehoito, palvelutalot, kotiin tuotavat palvelut. Miten Turku huomioi kaavoituksessa ikäihmisten asumisen?

 

·       Poijun päivystykset 21.3 ja 28.3

 

Huhtikuu:    

 vierailu Helsinkiin?   

 Poijun päivystys 4.4.

 kokous 12.4. klo 13

 kansanedustajien tapaaminen

 

Toukokuu:

 

·       kevätkauden arviointia

 

·       vanhuspalvelujen toteutumisen arviointia

 

·       toimintakertomus

 

·       Supersenioriviikko vko 19, Suomi 100 v-juhla ikäihmisille, Kaarinan vanhusneuvoston ja Turun Ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden kanssa yhteystyössä

 

·       kokous 3.5. klo 13

 

·       Poijun päivystys 16.5.

 

·       vanhusneuvosto käymään johonkin hoitolaitokseen, omaisten kuuleminen hoidon laatuun liittyen

 

Kesäkuu:

 

·       Mun palvelut.fi -hankkeen tilannekatsaus

 

·       virkistyspäivän suunnittelua, kokous 14.6 klo 13

 

Elokuu:

 

·       virkistyspäivä kotihoidon asiakkaille 17.8.

 

Syyskuu:

 

·       uusille jäsenille perehdytystä piknik-risteilyllä

 

·       vanhusneuvosto tavoitettavissa Monitorissa

 

·       kokous 13.9 klo 13

 

·       ruotsinkielinen tapahtuma yhteistyössä Folkhälsanin kanssa

 

·       Vanhusneuvoston uuden esitteen valmistelua

 

Lokakuu: 

 

·        Valtakunnallinen Vanhustenpäivä sunnuntaina 1.10.2017, Vanhustenviikkoa vietetään 2.-8.10.2017

 

·       Virtaa eläkeikään -tapahtuma Hansatorilla tai Forumissa 11.10

 

·       toimintasuunnitelma, budjetti

 

·       kokous 18.10 klo 13

 

Marraskuu:

 

·       Suomi 100 -juhlavuoden tapahtuma - veteraanit, lotat, laulaja Tuija Saura

 

·       Vanhustyön seminaareja

 

·       Yleisötilaisuus järjestöille: Vanhusneuvosto kuuntelee ja keskustelee

 

·       kokous 8.11 klo 13

 

Joulukuu:

 

·       kokous 13.12 klo 13

 

·       Toiminnan arviointia

 

Em. lisäksi työvaliokuntatyöskentelyä asioiden valmistelussa tarvittaessa ja toiminnan väliarviointia aika ajoin.

 

 


 

[1] Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012)