Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Vammaisneuvosto4414.05.2020

219-2020 (07 02 01, 05 21 00)

Koronaan liittyvä vammaispalvelujohtajan katsaus

Tiivistelmä: -

Vammais § 44

Sihteeri Sari Huusko 14.5.2020:

Vammaispalvelujohtaja Kaisa Kiiski kertoi asumispalveluista ja muustakin korona-ajan tilanteesta.

Vammaisneuvosto kiitti vammaispalveluita henkilökohtaisen avun työnantajille annetusta henkilösuojain-ohjeesta.

Kiiski kertoi, että yllättävässä korona-tilanteessa henkilökohtaisen avun käyttäjät ovat olleet keskeinen ohjeita tarvitseva ryhmä. Haasteita on ollut, koska valtakunnallisia ohjeita on jouduttu odottamaan ja ohjeet ovat olleet toisinaan ristiriitaisia. Hengityssuojainen jakelu riskiryhmiin kuuluville henkilökohtaisen avun asiakkaille viikolla 19. Turun kaupungin nettisivuilla julkaistiin ja avustajakeskukseen toimitettiin asiasta ohje heti. Vammaispalvelu myös soittaa asiakkaille ja neuvoo asiassa. Kiiski kertoi muutaman kymmenen riskiryhmäläisen tehneen kaupungille tilauksen. Palveluntuottajien tulee itse huolehtia asiakkaiden suojaimista. Kaupunki on myös toimittanut niitä tarvittaessa jo samana päivänä. Koronaan sairastuneet henkilökohtaisen avun asiakkaat siirtyvät kotihoidon asiakkaaksi.

Jotkut avustajat ovat ottaneet vammaispalveluihin yhteyttä siitä, miten toimia, jos asiakas tai avustaja on yli 70-vuotias tai kuuluu riskiryhmään. Vammaispalvelut on sopinut asiakkaan kanssa, miten näissä tilanteissa toimitaan.

Kehitysvammaisten asumispalveluyksiköissä asuvista henkilökohtaisen avun asiakkaista Kiiski totesi seuraavaa: Päivittäisestä avusta huolehtii asumisyksikön hoitohenkilökunta, mutta henkilökohtaisen avustajan kanssa saa liikkua ulkona. Näin ollen henkilökohtaisen avustajalla ei ole tarvettakaan mennä asumisyksikköön sisälle.

Henkilökohtaisen avustajan tulee käyttää kirurgista tai kankaista suojusta, jos asiakas kuuluu THL: määrittämään riskiryhmään tai on yli 70-vuotias. Jos asiakas ei saa hankittua hengityssuojaimia, niin hän saa ne kaupungilta.

Vammaispalvelut on lähettänyt ostopalveluyksiköihin tiedustelun siitä, millaisia ohjeistuksia heillä on käytössä.

Kuljetuspalveluiden käyttö on vähentynyt ja suurimmaksi osaksi yli 70-vuotiailla.

Vammaispalvelut on pyytänyt taksiyrittäjiltä tiedokseen taksiyrittäjien suojausohjeistukset. Kaupunki ei ole ohjeistanut erikseen ohjeistanut taksiyrittäjiä suojausasiassa. Vammaisneuvostolle toimitetaan taksiyritysten ohjeistus tiedoksi.

Kaisa Kiiski: kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta avataan uudestaan. Asiakkaat jaetaan pieniin ryhmiin ja tehdään myös muita järjestelyjä.

Koskikoti avataan viikolla 21 ja erityislasten lyhytaikaisjaksot aloitetaan vähitellen pienellä määrällä.

Vammaisneuvosto kiittää vammaispalveluita vammaisneuvoston kantojen ja ehdotusten mukaan ottamisesta palvelukuvauksiin ja kilpailutuskriteereihin erilaisissa vammaispalvelulain mukaisten palveluiden kilpailuttamisissa.

PäätösMerkitään vammaisneuvoston tiedoksi.