Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Vammaisneuvosto4328.05.2015

5764-2015 (002)

Heta-Liitto - kutsu yhteistyöhön - Turun alueellinen ohjausryhmä syksy 2016

Tiivistelmä: -

Vammais § 43

Vammaisneuvoston sihteeri Rita Salviander 22.5.2015:

Heta-Liitto on pitkään tehnyt työtä henkilökohtaisen avun työnantajamallin parissa. Heta-Liitolla on suunnnitelma 3-vuotisesta viestintään ja vertaistukeen liittyvästä hankkeesta.

Ideana on pitää kahdeksan aluetilaisuutta ja sen ympärille kytkeytyvää verkostotoimintaa. Näistä ensimmäinen olisi Turussa syksyllä 2016 ja teemana avustajapäätöksen saanti, työsopimus, työnjohto ja muut työsuhteen alkuun liittyvät asiat, kokemukset ja elämykset.

Aluetilaisuuksiin kootaan alueellinen ohjausryhmä, joka toimii ennen tilaisuutta, tilaisuuden aikaan ja jälkeen auttaen hanketta saavuttamaan yleisön ja käsittelemään oikeita asioita. Tilaisuuden jälkeen on tarkoitus vakiinnuttaa alueellista toimintaa, jossa alueellisten toimijoiden rooli on keskeinen.

Heta-Liitto pyytää Turun vammaisneuvostoa mukaan alueelliseen ohjausryhmään Turun syksyn 2016 alueellisen toiminan osalta. Pyyntö on vammaisneuvoston lisäksi toimitettu mm. Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:lle, Turun Avustajakeskukselle, Kynnys ry:lle, Turun työterveystalolle, Lounais-Suomen aluehallintovirastolle ja Turun kaupungin vammaispalvelulle.

Vammaisneuvostolle toimitetaan erillisenä aiesopimus ja hankkeen sisältöä koskevaan yhteenvetoon.

EhdotusVammaisneuvosto päättää osallistumisestaan hankkeeseen.

 

PäätösVammaisneuvosto päätti, että se osallistuu Heta-Liiton alueelliseen ohjausryhmään Turun syksyn 2016 alueellisen toiminnan osalta. Vammaisneuvoston edustajaksi valittiin Markku Vuorinen ja varalle Olli Nordberg.

Aiesopimuksen allekirjoittavat puheenjohtaja ja sihteeri.