Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Vammaisneuvosto6112.12.2013

13782-2013 (009)

Muut asiat

Tiivistelmä: -

Vammais § 61

Päätös- Vammaispalvelutoimisto on tiedottanut vammaisneuvostoa saamistaan yhteydenotoista henkilöiltä, jotka aiemmin ovat päässeet sähkömopolla palvelulinjaston bussiin, mutta eivät enää pääse kyytiin. Vammaispalvelutoimisto on keskustellut asiasta mm. TYKS:n työntekijöiden kanssa ja sen mukaan sähkömopot ovat yleistymässä ja osalla asiakkaista sähkömopo korvaa sähköpyörätuolin. Turun kaupungin ympäristötoimialalta on vammaispalvelutoimistolle annettu vastaus, että sähkömopoja ei ole tarkoitettu linja-autossa kuljetettavaksi.

Asiaa selvitetään ja vammaisneuvosto käsittelee asiaa tammikuun 2014 kokouksessaan.

- Pirjo Seppälä on osallistunut Kelan järjestämiin info-tilaisuuksiin, jotka koskivat vuoden vaihteessa tulevia muutoksia Kelan tulkkauspalveluihin. Joiltakin osin muutoksia vielä tarkistetaan. Asiasta tiedotetaan myöhemmin.

- Turun kaupunginteatterin esteettömyyttä kuulo- ja näkövammaisten kannalta pyritään parantamaan. Asiaa koskevat asiantuntijalausuntopyynnöt ohjataan ko. valtakunnallisten liittojen esteettömyyden asiantuntijoille, koska paikallisesti ei ole kireän aikataulun vuoksi mahdollisuutta antaa asiasta lausuntoa.

- Vammaisneuvoston jäseniä ja varajäseniä on osallistunut kaupungin strategiapalavereihin. Tilaisuuksiin osallistuneet kokivat myönteisenä tällaisen mahdollisuuden vuorovaikutuksen ja osallisuuden lisäämiseen.