Työllisyysselvityksen toteutussuunnitelma
Asiakokonaisuus | Kaupungin vastuutahot | Toteutus | Aikataulu |
Rahoituksen painopisteen siirtäminen passiivituesta (kunnan Kela-maksuosuus) aktiivitukeen 1.Kustannusten painopistettä tulee vaiheittain siirtää työllistäviin toimenpiteisiin, jotta työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvu saadaan taittumaan. 2.Turun työllisyysmäärärahat tulee saattaa vertailukelpoisten kaupunkien tasalle vallitseva työttömyystilanne huomioiden. 3.Laaditaan työllisyyspalvelukeskuksen toiminnan päästyä käyntiin Rovaniemen mallin mukainen työllisyysohjelma yhdessä sidosryhmien kanssa. 4.Kokeillaan työllistämisen kuntalisää Kela-maksuosuuslistalla olevien osalta, joiden kaupungin Kela-maksuosuus on tällä hetkellä 350–400 €/kk. | Kaupunginvaltuusto (johtopäätökset 1-4)
| Työllisyysmäärärahan tarkistaminen tähän suuntaan (1-2)
Työllisyysohjelman laadinta (3)
Otetaan käyttöön työllisyyden kuntalisä (4) | Lisämääräraha - esitys tehty 13.4.2015 (§ 31). Vuoden 2016 talousarvion yhteydessä valtuusto lisäsi panostusta työllisyysasioihin. Kustannusten painopisteen vaiheittainen siirtäminen huomioidaan talousarvioissa jatkossa (1-2).
Syksy 2016 - 2017 (3).
Esitys kaupunginhallitukselle 23.3.2015 (§ 19) ja käyttöön 1.8.2015 (4).
|
Koordinoinnin vahvistaminen 5.Varmistetaan, että lain tarkoituksen mukaisesti uusi monialainen yhteispalvelupiste toimii Turussa yhdessä osoitteessa asiakkaan kannalta. 6.Päällekkäisen työn ehkäisemiseksi koordinointi keskitetään kaupunkikehitysryhmään. 7.Luodaan yhteistyömalli yrityspalvelukeskukselle ja työllisyyspalvelukeskukselle. (luku 5.9.) 8.Perustetaan työryhmä selvittämään välityömarkkinakenttää yhteistyössä TE-toimiston ja muiden toimijoiden kanssa. (luku 5.12.) 9.Selkeytetään työllisyyspalvelukeskuksen yhteistyötä oppisopimustoimiston kanssa. (luku 4.5.)
| Konsernihallinnon kaupunkikehitysryhmä (johtopäätökset nro 5-7) Työllisyyspalvelukeskus (johtopäätökset nro 8-9)
Yhteistyö TE-toimiston kanssa (johtopäätös nro 8) | Johtoryhmä työskentely alkaa ja lain mukainen palvelupiste aloittaa (5, 13).
Kaupunkikehitysryhmässä on aloittanut työllisyyden, maahanmuuton ja hyvinvoinnin vastuualue (6) Yhteinen Yrinet -rekisteri otettu käyttöön ja tullaan tiivistämään yhteistyötä jatkossa (7) Työryhmän perustaminen ja infotilaisuuden järjestäminen kolmannen sektorin toimijoille (8) Säännölliset palaverit (Helva- Koivisto) (9)
| V- S TYP- johtoryhmä aloittanut työskentelyn 5.5.2015. V-S TYP- johtaja aloittanut 1.11.2016. Toimipistettä koskevat tilaneuvottelut käynnistyivät 2015 (5, 13).
Työllisyystoimikunta aloittanut toimintansa 9.3.2015 (6).
Yrinet- rekisteri otettu käyttöön1.8.2015 ja muu yhteistyö alkanut syksyn 2015 aikana (7). Vuoden lopussa rekisterissä oli 1745 yritystä.
Työryhmä aloitti 6.2.2015. Infotilaisuudet kolmannen sektorin toimijoille pidetty 7.ja 20.5.2015 (8).
|
Yhteistyön tiivistäminen TE-toimiston kanssa 10.Kaupungin tulee selkeyttää työnjakoa työllistämisessä TE-toimiston kanssa ja edellyttää, että TE-toimisto hoitaa oman tehtävänsä työttömyyden pitkittymisen ehkäisyssä. 11.Tehdään TE-toimiston kanssa yhteinen palvelukartta asiakasprosesseista. 12.Selvitetään Salon kokemukset 4-viikon kartoitusjaksosta sekä selvitetään, voisiko Turku olla myös pilottina kartoitusjaksolla. 13.Turun on oltava aktiivinen Varsinais-Suomen uuden monialaisen yhteispalvelukeskuksen perustamisessa Turkuun. 14.Kuntakokeilun mallia hyödynnetään monialaisen yhteispalvelupisteen perustamisessa työllisyyspalvelukeskuksen, hyvinvointitoimialan sosiaalityön ja perusterveydenhuollon sekä TE-toimiston ja Kelan kanssa. 15.Pyritään huolehtimaan yhdessä TE-toimiston kanssa asiakkaan nopeasta sijoittumisesta toimenpiteisiin ja katkaisemaan työttömyyden pitkittyminen.
| Konsernihallinnon kaupunkikehitysryhmä ja työllisyyspalvelukeskus (johtopäätökset 10-15)
Sovitaan yhteistyöstä TE-toimiston kanssa (johtopäätös nro 15.) | Johtotason palaverit, joissa on sovittu yhteisestä resurssien käytöstä ja infojen vuosikellosta. Lisäksi pitää sopia mitä TE- toimisto tekee ennen kuin asiakas jää kunnan maksuosuudelle (10) Palvelukartan laatiminen (11) Kokemukset selvitetään ja niiden pohjalta tehdään esitys (12) Edellä kohdassa 5 (13) Kuntakokeilun väliraportin pohjalta käynnistetään neuvottelut (14) Ratkaistaan kohdan 10 yhteydessä (15)
| Asioista sovittu infojen ja resurssien osalta ja palavereja pidetty säännöllisesti. Työllisyystoimikunta pitänyt yhteiskokouksen TE- toimiston johdon kanssa 19.10.2015. Yhteistyötä vaikeutti TE- toimiston toimenpiderahojen loppuminen kesken vuotta (10).
Palvelukartan laadinta ei toteutunut 2015 (11).
Kolmen kuukauden kartoitusjakso kuuluu TYP- lakiin (12).
Kuntakokeilu päättynyt 31.12.2015. Loppuraportin johtopäätökset ja kehittämisideat huomioidaan perustettaessa monialaista yhteispalvelupistettä (14).
|
Asiakkuuksien hallinnan ja asiakasprosessien kehittäminen 16.Tulevan työllisyyspalvelukeskuksen asiakkaat tulee segmentoida palvelutarpeen mukaan kaupungin eri toiminnoissa. 17.Turun kuntakokeilun mallia hyödynnetään asiakassegmentoinnissa. 18.Kehitetään ryhmämuotoisten palveluja yhdessä TE-toimiston kanssa. 19.Osaamisen tai työkyvyn arviointia tarvitsevat asiakkaat työllistetään aluksi kaupungin palvelukseen tai välityömarkkinoille ennen sijoittamista yksityissektorille, jotta voidaan arvioida asiakkaan työkykyä ja osaamista. 20.Uuden palvelukeskuksen toiminnassa tulee turvata eri toimialojen työllisyyteen liittyvät nykyiset hyvät käytännöt.
| Työllisyyspalvelukeskus (johtopäätökset nro 16-19) Hyvinvointi-, sivistys- ja vapaa-aikatoimiala (johtopäätös nro 20)
Yhteistyö TE-toimiston kanssa (johtopäätös nro 18)
Yhteistyö Kelan kanssa (johtopäätös nro 19) | Pitkäaikaistyöttömien osalta segmentointia tehdään Party-hankkeessa ja muuten yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa etenkin TE-toimisto ja sote (16-17) Ryhmämuotoiset palvelut otetaan keskeisempään rooliin (18) Edelleen sijoittamisen kehittäminen (19) Eri työryhmiin otetaan eri toimialojen edustajia mukaan (20) | 2015- 2018 (16- 17)
Vuoden 2016 aikana (18)
Malli on jo käytössä (19). Jatkuvaa toimintaa (20) |
Palvelujen tuotteistaminen 21.Kehitetään palvelujen tuotteistamista ja asiakasprosesseja osana TE-toimiston kanssa laadittavaa palvelukarttaa. 22.Asiakasta osallistetaan ja aktivoidaan omatoimiseen tiedonhankintaan ja työnhakuun liittyvän materiaalin ylläpitämiseen. 23.Asiakas saa materiaalit työnhaun tueksi muistitikulla tai internet-sivuilta. 24.Otetaan Vasite-hankkeen materiaali käyttöön esimerkiksi Ohjaamo-hankkeen nuorten palvelupisteessä. 25.Seurataan Tampereen valmennussetelimallin kokemuksia. 26.Käydään läpi työpankkitoiminnan toimintamahdollisuudet Turussa sekä selvitetään Espoon kokemukset.
| Työllisyyspalvelukeskus (johtopäätökset 21-24) Konsernihallinnon kaupunkikehitysryhmä (johtopäätökset nro 25-26) | Palveluja tuotteistetaan palvelukartan laatimisen yhteydessä (21) Asiakkaiden osallisuutta kehitetään etenkin hankkeissa mm Ohjaamo, Party ja Tuttu (22) Internet-sivujen osalta sivujen uudistamisen yhteydessä. (23) Otetaan materiaali käyttöön (24) Seurataan ja tehdään kokemuksista johtopäätökset (25) Seurataan Espoon ja muiden kuntien kokemuksia. Tehdään niiden pohjalta omat johtopäätökset. (26) | Palvelukartan laatiminen siirtynyt vuodelle 2016 (21).
2015- 2018 (22) VAT ja muut toimintakykymittarit, Ohjaamon rekry- yms. tapahtumat, TUTTU- hankkeen ideapajat.
Typaken Internet- sivut uudistettu kaupungin uudella viestintäilmeellä 2015 ja muilta osin vuoden 2016 aikana (23) Vasite- materiaalia on käytössä Ohjaamon asiakastyössä soveltuvin osin (24).
Valmennussetelimallin valmistellaan kuntouttavan työtoiminnan seuraavan kilpailutuksen yhteydessä 2016 (25). Työpankkitoimintaa kokeillaan Arbetin kautta 2016 ( 26). |
Sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden varmistaminen työttömille 27.Hyvinvointitoimialan johtosääntömuutoksessa on turvattava sosiaalityöntekijöiden työskentely tulevassa monialaisessa yhteispalvelupisteessä. 28.Sosiaalityössä ja terveydenhuollossa kiinnitetään nykyistä paremmin huomiota työttömien työllistymisen esteiden tunnistamiseen ja hoitamiseen. 29.Selvitetään kokemukset alkamassa olevasta työttömien terveydenhuoltoklinikan toiminnasta.
| Hyvinvointitoimiala (johtopäätökset nro 27-29)
Huomioidaan TE-toimiston ja Kelan roolit (johtopäätös nro 29) | Otettiin huomioon Hyton johtosäännön muutoksessa (27) Party-hankkeessa haetaan mallia myös soteen työllistymisen esteiden tunnistamiseen ja hoitamiseen (28). Sisältyy Party-hankkeeseen (29). | Tehty (27)
2015- 2018 (28- 29) |
Kaikkien kaupungin toimialojen vastuuttaminen työllisyyden edistämisessä 30.Otetaan käyttöön Vantaan malli, jossa toimialat ottavat kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita vähintään 5 % suhteutettuna vakinaiseen henkilöstömääräänsä. 31.Toimialojen silpputöistä kootaan kokopäiväisiä työtehtäviä (esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille).
| Kaupunginvaltuusto (johtopäätös nro 30)
Toimialat työllisyyspalvelukeskuksen koordinoimana (johtopäätös nro 31) | Turussa otettiin palkkatukityöllistämisessä käyttöön ns. Vantaan malli (30) Selvitetään silpputyöt yhdessä toimialojen kanssa uusien kuntouttavan työtoiminnan paikkojen löytämiseksi (31) | Työllistämistalkoot keväällä 2015 (30).
2016- 2017 (31) |
Erilaisten opiskelumahdollisuuksien kehittäminen 32.Kehitetään edelleen oppisopimuskoulutusta nuorten vaihtoehtoiseksi opintoväyläksi sekä selvitetään mahdollisuudet lisätä rekrytointi- tai oppisopimuskoulutusta kaupungin toimialoilla. 33.Kehitetään edelleen vaihtoehtoisia opintomalleja keskeyttämisvaarassa oleville ammatillisen koulutuksen opiskelijoille. 34.Sivistystoimialalla tulee hakea yhdessä muiden koulutuksen järjestäjien kanssa ratkaisua erityisryhmien koulutus- ja nuorisotakuun toteutumiseen. | Sivistystoimiala (johtopäätökset nro 32-34) | Kokeilua on tehty ja toiminnan vakinaistaminen edellyttäisi näiden oppisopimusten portaista palkkausta (32) Mallien kehittäminen siton hankkessa (33) Asia yritettiin ratkaista Siirtymät sujuviksi –hankkeessa, mutta ratkaisua ei löytynyt. Sitä tulee edelleen etsiä varaamalla riittävästi koulutuspaikkoja erityisryhmille. Asia siirretään nuorisotakuutyöryhmälle (34)
| Nuorten oppisopimuskokeilu jatkui 2015 (32).
Toteutettu Siton nuorisotakuu- hankkeissa (33).
Hankkeessa kehitetyt siirtymävaihe- mallit ovat juurtuneet, mutta ongelmana on edelleen työpaikkojen löytyminen erityisryhmille. |
Maahanmuuttaja-työttömien erityistarpeiden huomioiminen 35.Puutteellisen kielitaidon omaavien osalta tulee turvata tulkkipalvelut ja kielikoulutusten tarjoaminen. 36.Selvitetään miten maahanmuuttajille voitaisiin tarjota suomen kielen opetusta palkkatukityön ohessa pysyvämmän työllisyyden turvaamiseksi. 37.Varmistetaan, että tuleva ICT-taloon perustettava yrityspalvelukeskus pystyy palvelemaan potentiaalisia maahanmuuttajayrittäjiä (esim. omat aloittavan yrittäjän infot ja opasmateriaali). 38.Selvitetään voidaanko jollakin rahoituksella toteuttaa oppisopimuksen tapaista koulutusta maahanmuuttajille. 39.Turun kaupungilla palkkatukityössä, työkokeilussa, oppisopimuksessa tai kuntouttavassa työtoiminnassa oleville maahanmuuttajille järjestetään suomen kielen opetusta työaikana. Toteuttajana esim. Turun suomenkielinen työväenopisto. 40.Selvitetään mahdollisuus järjestää kaupungin Kela-maksuosuudella olevien maahanmuuttajien mentorointia työpaikalla työllistymisen tukena. 41.Informoidaan asiakasta tarvittavista työelämän lupakorteista.
| Työllisyyspalvelukeskus (johtopäätökset nro 35-36, 39-41) Yrityspalvelukeskus (johtopäätös nro 37) Sivistystoimiala (johtopäätökset nro 36, 38-39)
| Kotona Suomessa- hankkeessa kiinnitetään huomiota maahanmuuttajien puutteelliseen kielitaitoon erityisesti alkuvaiheeseen (35) Otetaan huomioon haettavassa Tuttu-hankkeessa (36) TSEK:llä on erikielistä opasmateriaalia, mutta ei ole resursseja erillisiin infoihin (37) Selvitys tehdään (38-39) Selvitys tehdään osana Party- ja Tuttu-hankkeita (40) Informaatio annetaan kaikille asiakkaille työllisyyspalvelukeskuksessa tarvittaessa (41) | Syksy 2015- 2018 (35) Finnish Courses- palvelu otettu käyttöön 6/2015.
Ei ole toteutunut 2015 (36)
Hanke aloittanut 1.10.2015, kestää 2017 loppuun (37). Toteutus jonkun tulevan hankkeen yhteydessä esim. tulevissa 6Aika -hauissa 2016- 2018 (37). 2016 (38- 39) 2016- 2018 (40) Toimintatapa käytössä (41). |
Yritysyhteistyön parantaminen 42.Yritysyhteistyötä jatketaan suunnitelman mukaisesti ja kokeilujakson kokemusten perusteella tehdään johtopäätökset jatkosta. Selvitetään miten Triangeli-tyyppistä yrityskoordinaattoritoimintaa voisi jatkaa työllisyyspalvelukeskuksessa. 43.Hyödynnetään mahdolliset muiden kaupunkien hyvät kokemukset yritysyhteistyöstä omassa toiminnassa. 44.Rakennetaan yhteinen yritysrekisteri työllisyys- ja yrityspalvelukeskukselle, sekä mahdollisuuksien mukaan TE- hallinnolle ja oppilaitoksille, johon kirjataan tehty yritysyhteistyö ja saatu tieto avoimista työpaikoista. 45.Vahvistetaan työllisyyspalvelukeskuksen henkilökunnan elinkeinoelämän tuntemusta.
| Työllisyyspalvelukeskus ja yrityspalvelukeskus (johtopäätökset nro 42-45)
| Otetaan Triangeli-kokemukset ja yrityskoordinaattori malli huomioon Tuttu-hankkeessa (42) Vaihdetaan tiiviisti kokemuksia yritysyhteistyöstä työllisyydessä etenkin kuutoskaupunkien kesken (43) Työllisyys- ja yrityspalvelukeskuksella on yhteinen Yrinet (44) TSEK: n ja työllisyyspalvelukeskuksen yhteistyö | 2015- 2017 Yrityskoordinaattori- malli käytössä TUTTU- hankkeessa (42).
Toiminta aloitettu (43).
1.8.2015 otettu käyttöön ja laajennetaan vuoden 2016 aikana (44- 45).
|
Tiedottamisen tehostaminen 46.Pidetään huolta, että työllisyyspalvelukeskuksen internetsivut ovat riittävän informatiiviset ylimääräisen palvelutarpeen vähentämiseksi. 47.Selkosuomea tulee käyttää kaikessa asiakkaille tarkoitetuissa materiaaleissa (myös sähköisessä).
| Työllisyyspalvelukeskus (johtopäätökset nro 46-47) | Otetaan huomioon Drive Turun sivu-uudistuksessa (46-47) | Toteutettu, asiakasmateriaalin uusinta meneillään. (46- 47). |
Raportoinnin ja seurannan kehittäminen 48.Raportointia ja seurantaa tehostetaan uuden palvelukeskuksen myötä. Jatkossa raportit kootaan konsernihallintoon ja niistä tehdään yhteenveto. 49.Eri työllistymistoimenpiteiden osalta tulee selvittää pidemmän aikavälin vaikuttavuus.
| Konsernihallinnon kaupunkikehitysryhmä (johtopäätökset nro 48- 49)
| Raportointia valmistellaan toimikunnalle ja tietojohtamista kehitetään (48-49) Kehitetään työllisyyden toimintamalli tietojohtamisen tueksi (49). | Uudet mittarit työllisyystoimikunnassa 9.11.2015, otetaan käyttöön 2016.
Työllisyyden toimintamalli kaupunkitasoisesti tehty 2015. Kehittäminen jatkuu 2016 (49). |
Työllisyyden edistäminen kilpailutettavissa hankinnoissa 50.Työllisyyden kannalta olennaisissa julkisissa hankinnoissa otetaan käyttöön sosiaaliset kriteerit. Käydään läpi Tekes-projektin loppuraportti yhteiskuntavastuullisista hankinnoista. 51.Tuotteistetaan toimialojen avustavat tehtävät ja kilpailutetaan ne sosiaalisin kriteerein. | Hankinta- ja logistiikkakeskus ja kiinteistöliikelaitos (johtopäätökset nro 50- 51) | Julkisiin hankintoihin tarvitaan sitovammat sosiaaliset kriteerit. Vaatii kaupungin johtotason päätöstä (50-51) | 2015- 2016 Turun hankinnoissa suosituksena, ei sitovana (50- 51). |