Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Tarkastuslautakunta 2009-20121607.02.20132

4908-2012 (016)

Tarkastuslautakunnan toiminnan ja talouden vuosiraportti 1.1. - 31.12.2012

Tiivistelmä: -

Tlk2009- § 16

Revisiotoimisto 6.2.2012:

 

Konsernihallinto, talous ja rahoitus on 1.2.2013 lähettänyt ohjekirjeen Toiminnan ja talouden vuosiraportin 1.1. - 31.12.2012 laatimiseksi (DNro 12978-2012).

 

Johtaja Jukka Laiho ja laskentapäällikkö Seija Liinoja, talouden ja rahoituksen vastuualue 1.2.2013:

 

Kuntalain 69 §:n mukaan tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä oleellisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.

 

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2012 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt, että kaupunginvaltuuston vuodelle 2012 sitoviksi hyväksymien tavoitteiden sekä talouden tasapainottamiseen tähtäävien toimenpiteiden toteuttamisesta tulee raportoida kaksi kertaa. Tilikauden 1.1. - 31.12.2012 lopullinen toiminnan ja talouden toteutuma raportoidaan tasekirjaan liitettynä.

 

-------

 

Konsernihallinnon talouden ja rahoituksen vastuualue kokoaa tilinpäätökseen sisältyvät toiminnan ja talouden toteutumisvertailut. Jokaiselle toimielimelle on tehty Word-pohjat, joihin toiminnallisten tavoitteiden toteutumistiedot merkitään. Liikelaitoksille on valmisteltu sekä kaupunginvaltuustoon nähden sitovat raporttipohjat että johtokuntaan nähden sitovat konsernijaostolle raportoitavat pohjat.

 

Raporttipohjat on esitäytetty talousarviokirjan 2012 mukaisina. Pohjiin on lisätty tilinpäätöksen 2011 toteutumistiedot, mikäli näiden vuosien tavoitteet ja arviointikriteerit ovat yhteneväiset. Virastojen ja liikelaitosten sekä yhtiöiden tulee varmistaa esitäytettyjen tavoitetietojen oikeellisuus ja tehdä tarvittavat täydennykset.

 

Konsernihallinnon strateginen HR vastuualue on koonnut liitteenä olevan virasto- ja liikelaitoskohtaisen selvityksen Työvoimatavoitteiden toteutumisesta v. 2012 sekä Kunta 10 -tutkimuksen kyselyn tuloksista käytettäväksi toteutumisraportin täyttämisessä.

 

Oheismateriaali 1               Työvoimatavoitteiden ja Kunta 10 -tutkimuksen toteumatiedot hallintokunnittain 2010-2012, Liite 1

 

Strategisten toimeenpano-ohjelmien seuranta ja raportointi tapahtuu vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä, mutta erillisenä asiana. Toimeenpano-ohjelmien seuranta käynnistetään erillisellä ohjeistuksella.

 

-----------

 

Toiminnan seurannan lomake (Word-lomake) sekä dia-esitys (ppt) tulee palauttaa sähköpostitse viimeistään torstaina 14.2.2013 osoitteeseen talousasiat.keskushallinto@turku.fi.

 

Revisiotoimistossa on valmisteltu toiminnan ja talouden vuosiraportti 1.1. - 31.12.2012 tarkastuslautakuntaa koskevilta osin.

 

Liite 1                                  Tarkastuslautakunnan toiminnan ja talouden vuosiraportti 1.1.- 31.12.2012

 

Liite 2                                  Diaesitys Tarkastuslautakunta, yhteenveto vuoden 2012 toiminnan ja talouden toteutumisesta

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus        Tarkastuslautakunta päättää merkitä lautakunnan toiminnan ja talouden vuosiraportin 1.1. - 31.12.2012 tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Tlk2009- § 16
Liite 1:Tarkastuslautakunnan toiminnan ja talouden vuosiraportti 1.1. - 31.12.2012 (Word-lomake)
Liite 2:Diaesitys Tarkastuslautakunta, yhteenveto vuoden 2012 toiminnan ja talouden toteutumisesta