Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Tarkastuslautakunta 2009-20121407.02.20137

13780-2012 (000)

Toimikauden 2009 - 2012 tarkastuslautakunnan kevään 2013 kokoukset

Tiivistelmä: -

Tlk2009- § 14

Revisiotoimisto 1.2.2013:

 

Turun kaupungin hallintosäännön (Kv 17.12.2012 § 252) 2. luvun 4 §:n mukaan toimielinten kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina.

 

”Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi. Lisäksi kokous on pidettävä, mikäli enemmistö toimielimen jäsenistä tai esittelijä sitä puheenjohtajalta pyytää, ilmoittamansa asian käsittelemistä varten.

 

Toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämässä paikassa. Toimielimen puheenjohtaja voi kuitenkin erityisestä syystä määrätä muunkin kokouspaikan.”

 

Em. hallintosäännön 5 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

”Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä mikäli mahdollista, siinä käsiteltävät asiat. Esityslista toimitetaan mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.

 

Kokouskutsu toimitetaan jäsenille ja muille kokouksessa läsnäoloon oikeutetuille toimielimen päättämällä tavalla, mikäli mahdollista vähintään kaksi päivää ennen kokousta. Kokouskutsu tai tieto siitä, milloin ja mistä kutsu on sähköisesti noudettavissa, toimitetaan saajan toimielimen sihteerille ilmoittamaan sähköposti-, posti- tai käyntiosoitteeseen. Kokouskutsu tai tieto siitä, että kutsu on noudettavissa, voidaan toimittaa myös puhelimitse tai tekstiviestinä.”

 

Tarkastuslautakunta päätti 14.12.2012 § 154 pitää toimikauden 2009 - 2012 tarkastuslautakunnan kevätkauden 2013 kaksi ensimmäistä kokousta torstaina 24.1.2013 klo 8.45 ja torstaina 7.2.2013 klo 8.45 Yliopistonkatu 27a:ssa.

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Martti Wallasvaara esittää toimikauden 2009 - 2012 tarkastuslautakunnalle kevätkauden 2013 kokouspäiviksi:

 

Torstai 7.3.2013 klo 8.45

Torstai 21.3.2013 klo 8.45

Torstai 2.5.2013 klo 8.45

Torstai 16.5.2013 klo 8.45

Torstai 23.5.2013 klo 8.45

Torstai 30.5.2013 klo 8.45 / varalla

Tiistai 18.6.2013 klo 16:00

 

Kokoukset esitetään pääsääntöisesti alkaviksi klo 8.45 ja pidettäviksi Yliopistonkatu 27a:ssa.

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus        Toimikauden 2009 - 2012 tarkastuslautakunta päättää pitää kokoukset pääsääntöisesti klo 8.45 alkaen Yliopistonkatu 27a:ssa seuraavina kokouspäivinä

Torstai 7.3.2013 klo 8.45
Torstai 21.3.2013 klo 8.45
Torstai 2.5.2013 klo 8.45
Torstai 16.5.2013 klo 8.45
Torstai 23.5.2013 klo 8.45
Torstai 30.5.2013 klo 8.45 / varalla
Tiistai 18.6.2013 klo 16:00.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.