Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Tarkastuslautakunta 2009-201215614.12.201211

11353-2012 (065)

Tilintarkastuksen kilpailutus

Tiivistelmä: -

Tlk2009- § 156

Revisiotoimisto 10.12.2012:

 

Kuntalain 71 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta. Tilintarkastajien valinnan valmistelu on osa tarkastuslautakunnan vastuulle kuuluvaa hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä.

 

Käytännössä tilintarkastuksen kilpailutuksen valmistelu tapahtuu sekä nykyisen vuosien 2009 - 2012 tarkastuslautakunnan että tulevan, vuosien 2013 - 2016 tarkastuslautakunnan toimesta. Nykyinen tarkastuslautakunta valmistelee tilintarkastuksen kilpailutuksen ja tekee tarvittavat valmistelua ja kilpailutusta koskevat päätökset. Toimikaudelle 2013 - 2016 valittu tarkastuslautakunta tekee valtuustolle valintaehdotuksen tilintarkastajasta.

 

Tilintarkastuksen kilpailutus käsittää sekä Turun kaupungin että sen tytäryhteisöjen ja säätiöiden tarkastuspalvelut.

 

Turun kaupungin konserniohjeiden (Kh 8.2.2010 § 98) mukaan kaupunkikonsernissa tilintarkastuspalveluiden koordinointi ja kilpailutus järjestetään keskitetysti tarkastuslautakunnan toimesta. Tytäryhteisön tai säätiön ao. toimielin sitoutuu konserniohjeen hyväksymisellä valitsemaan tilintarkastajakseen vähintään yhden kilpailutuksen voittaneen tilintarkastusyhteisön tai tämän kumppanuusyhteisön tilintarkastajista.

 

Kaupunginhallituksen johtosäännön (Kv 14.2.2011 § 43) perusteella johtosäännössä mainittujen yhteisöjen ja säätiöiden osalta konsernijaosto päättää muun muassa kaupungin edustajan nimeämisestä kaupungin organisaation ulkopuoliseen hallintoon sekä tilintarkastajaksi.

 

Voimassa olevan hallinnon ja talouden tarkastuksen johtosäännön (Kv 18.11.1996 § 281) mukaan valtuusto valitsee tarkastuslautakunnan esityksestä toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastamisessa tarvittavat tilintarkastajat.

 

Toimikauden kestoa koskeva johtosäännön maininta perustuu aiemmin voimassa olleeseen kuntalakiin. Kuntalakia on tilintarkastajan toimikauden osalta muutettu. Muutos on tullut voimaan 1.7.2012. Muutetun kuntalain 72 §:n 1 momenttia sovelletaan ensimmäisen kerran valittaessa tilintarkastajia vuonna 2012 päättyvän valtuuston toimikauden jälkeen. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

 

Uudistetun kuntalain 72 §:n (15.6.2012/325) mukaan valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten yhden tai useamman tilintarkastajan, joka toimii tehtävässään virkavastuulla. Tilintarkastajat voidaan valita enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten. Tilintarkastajan tulee olla julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajalautakunnan hyväksymä henkilö (JHTT-tilintarkastaja) tai yhteisö (JHTT-yhteisö). Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHTT-tilintarkastaja.

 

Toimikauden 2009 - 2012 tarkastuslautakunta on käsitellyt tilintarkastuksen kilpailutuksen valmistelua kokouksissaan 18.10.2012, 8.11.2012 ja 29.11.2012.

 

Tilintarkastuksen tarjouspyyntöasiakirjojen valmisteluun ja kilpailutusprosessiin osallistuu kaupungin hankinta - ja logistiikkakeskus. Hankinta- ja logistiikkakeskus varmistaa osaltaan tarjouspyyntöasiakirjojen oikeellisuuden ennen niiden julkaisemista.

 

Liite 1                                  Tilintarkastuskilpailutuksen tarjouspyyntöasiakirjat

JAETAAN PAPERISENA TLK JÄSENILLE

JulkL 6 § luottamuksellinen

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus        Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä liitteen 1 mukaiset tilintarkastuskilpailutuksen tarjouspyyntöasiakirjat.

Samalla tarkastuslautakunta päättää oikeuttaa revisiotoimiston tekemään tarjouspyyntöasiakirjoihin mahdollisesti tarvittavat täydennykset tai teknisluonteiset muutokset.

Lisäksi tarkastuslautakunta päättää, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

PäätösTarkastuslautakunta päätti hyväksyä muutoksin liitteen 1 mukaiset tilintarkastuskilpailutuksen tarjouspyyntöasiakirjat.

Samalla tarkastuslautakunta päätti oikeuttaa revisiotoimiston tekemään tarjouspyyntöasiakirjoihin mahdollisesti tarvittavat täydennykset tai teknisluonteiset muutokset.

Lisäksi tarkastuslautakunta päätti, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

Jakelu

tpvKeskushallinto, hankinta- ja logistiikkakeskus


Liitteet:

Tlk2009- § 156
Liite 1:Tilintarkastuskilpailutuksen tarjouspyyntöasiakirjat