Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Tarkastuslautakunta 2009-201215014.12.20125

4333-2012 (016, 041)

Kv 19.11.2012 § 228: Vuoden 2012 talouden 3. toteutumisennuste

Tiivistelmä: -

Tlk2009- § 150

Revisiotoimisto 10.12.2012:

 

Talouden vastuualue on lähettänyt vuoden 2012 kolmannen talouden toteutumisennusteen kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi. Kaupunginhallitus on 12.11.2012 § 519 päättänyt merkitä vuoden 2012 talousarvion kolmannen toteutumisennusteen tiedoksi. Kaupunginhallituksen aiemmin tekemät päätökset 17.9.2012 § 432 ja 24.9.2012 § 44 velvoittavat hallintokuntia edelleen toimiin talouden tasapainottamiseksi. Lisäksi kaupunginhallitus on lähettänyt vuoden 2012 kolmannen toteutumisennusteen kaupunginvaltuustolle ja esittänyt valtuustolle, että kaupunginhallituksen investointimäärärahaa korotetaan 3 350 000 milj. eurolla.

 

Kaupunginvaltuusto on 19.11.2012 § 228 käsitellyt Ennusteen 3/2012 ja päättänyt, että vuoden 2012 talousarvion kolmas toteutumisennuste merkitään tiedoksi ja että kaupunginhallituksen investointimäärärahaa korotetaan 3 350 000 milj. eurolla. Päätös on lähetetty toimenpiteitä varten revisiotoimistolle ja tarkastuslautakunnalle.

 

Oheismateriaali 1               Kv 19.11.2012 § 228: Vuoden 2012 talouden 3. toteutumisennuste

 

Oheismateriaali 2               Turun kaupunki, Ennuste 3/2012, Turun kaupungin vuoden 2012 talousarvion menojen ja tulojen toteutumisennuste

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus        Tarkastuslautakunta päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätöksen ja Ennusteen 3/2012 tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.