Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Tarkastuslautakunta 2009-2012 | 42 | 19.04.2012 | 7 |
3576-2012 (045)
Vuodelta 2011 laadittava arviointiraportti
Tiivistelmä: -
Tlk2009- § 42
Kokouksessa käydään keskustelu vuodelta 2011 laadittavan arviointiraportin sisällöstä sekä raportin valmisteluun ja aikatauluihin liittyvistä asioista.
Asian käsittelyn yhteydessä tarkastuslautakunta päätti kokouksessaan 29.3.2012 § 33 pyytää kaupunginjohtajalta 10.4.2012 mennessä vuoden 2011 arvioinnin ja tarkastuksen valmistelua varten selvityksen tilinpäätöksen 2011 ja sen toimintakertomuksen sisäisen valvonnan, riskienhallinnan sekä konsernivalvonnan selonteoista ja niiden valmistelusta sekä aineiston, joka on ollut näiden selontekojen laadinnan pohjana.
Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:
Ehdotus Tarkastuslautakunta päättää merkitä arviointiin liittyvän valmistelun tiedoksi ja antaa tarvittavat jatkovalmisteluohjeet.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.