Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Tarkastuslautakunta 2009-2012 91 27.05.2010 4

5064-2010 (045)

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2009 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Tiivistelmä: -

Tlk2009- § 91

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.3.2010 § 188 päättänyt allekirjoittaa vuoden 2009 tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajien tarkastettavaksi (diaari 14355-2009).

 

Kuntalain 73 §:n mukaan tilintarkastajien on viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajien on tarkastettava:

 

1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;

 

2) onko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti sekä antavatko ne oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuista;

 

3) ovatko valtionosuuksien perusteista ja käytöstä annetut tiedot oikeita; sekä

 

4) onko kunnan sisäinen valvonta ja konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

 

Tilintarkastajien on kuntalain 75 §:n mukaan annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Tilivelvollisista on päätetty talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

 

Turun kaupungin tilintarkastusta koskevan sopimuksen mukaan tilintarkastaja antaa kaupunginvaltuustolle osoitetun tilintarkastuskertomuksen vuosittain huhtikuun loppuun mennessä. Mikäli tilintarkastuskertomusta ei tarkastuskohteesta johtuvista syistä voida antaa em. ajankohtaan mennessä, on kertomus annettava joka tapauksessa viimeistään toukokuun loppuun mennessä.

 

Turun kaupungin tilintarkastaja, JHTT-yhteisö PwC Julkistarkastus Oy, vastuunalaisena tilintarkastajana JHTT Irma Högman on antanut tilintarkastuskertomuksen 29.4.2010. Tilintarkastaja on esitellyt tilintarkastuskertomuksen sisältöä tarkastuslautakunnan kokouksessa 29.4.2010.

 

Kuntalain 75 §:n mukaan, jos tilintarkastajat havaitsevat, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon.

 

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedokseen tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2009 ja todeta, että tilintarkastuskertomus ei sisällä tilintarkastajan mukaan sellaisia kuntalain 75 §:ssä tarkoitettuja muistutuksia, joista tarkastuslautakunnan on lain mukaan hankittava asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto.

 

Liite 1                                 PwC Julkistarkastus Oy, JHTT-yhteisö, JHTT Irma Högman 29.4.2010: Tilintarkastuskertomus 2009

 

Tilintarkastuskertomuksen mukaan ”Kaupungin hallintoa on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti lukuun ottamatta sitovien nettomäärärahojen ylityksiä ja liikeylijäämätavoitteiden alituksia. Suurimmat poikkeamat ovat seuraavat:

 

1 25 Peruspalvelulautakunta, sitovien nettomenojen ylitys

11.826.475,11 euroa

1 74 Turun Satamaliikelaitos, sitovan liikeylijäämätavoitteen alitus

6.216.027,68 euroa

1 75 Turun Kiinteistöliikelaitos, sitovan liikeylijäämätavoitteen alitus

1.024.959,69 euroa

1 77 Turun Tilaliikelaitos, sitovan liikeylijäämätavoitteen alitus

1.617.749,92 euroa”

 

Tilintarkastuskertomuksessa todetaan, että valtuusto on kokouksessaan 14.12.2009 päättänyt, että peruspalvelulautakunnan 11.11.2009 tekemää esitystä tilin 1 25 Peruspalvelulautakunta määrärahan korottamisesta 17.037.000 eurolla ei kattamattomana hyväksytä.

 

Edelleen tilintarkastuskertomuksessa todetaan, että todettujen määrärahaylitysten ja liikeylijäämätavoitteiden alittumisten syistä on toimintakertomuksessa annettu selvitykset.

 

Tilintarkastuskertomuksen mukaan Peruspalvelulautakunta ei ole esittänyt tarkempaa erittelyä siitä, mikä osa määrärahojen ylityksistä on kohdistunut välttämättömiin lakisääteisiin tehtäviin ja palveluihin. Edelleen kertomuksessa todetaan, että kaupungin on talousarvioon varatuista määrärahoista riippumatta turvattava sellaiset sosiaalietuudet ja palvelut, joihin kuntalaisella on subjektiivinen oikeus.

 

Tilintarkastuskertomuksessa on esitetty lausunnot tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä: ”Esitämme tilinpäätöksen hyväksymistä. Esitämme vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta edellyttäen, että valtuusto hyväksyy edellä todetut määrärahojen ylitykset ja liikeylijäämätavoitteiden alitukset.”

 

Selvitykset toimielinten poikkeamista kaupunginvaltuustoon nähden sidotuista määrärahoista vuoden 2009 tilinpäätöksessä on esitetty kaupunginhallitukselle 22.3.2010 § 188 Turun kaupungin tilinpäätös 2009 -asian käsittelyn yhteydessä.

 

Oheismateriaali 1              Kh 22.3.2010 § 188 Turun kaupungin tilinpäätös 2009, Liite 2 Toimielinten poikkeamat kaupunginvaltuustoon nähden sidotuista määrärahoista vuoden 2009 tilinpäätöksessä

 

Liite 2                                 Asian esittelyn jatko

(jaetaan esityslistapostituksen yhteydessä paperisena tarkastuslautakunnalle)

 

Kuntalain 75 §:n mukaan valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehdyt muistutukset antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus       Tarkastuslautakunta päättää

lähettää tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginhallitukselle,

esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedokseen ja päättää

hyväksyä kaupungin vuoden 2009 tilinpäätöksen

hyväksyä tilintarkastuskertomuksessa ilmenevät vuoden 2009 talousarvion sitovien määrärahojen ylitykset ja liikeylijäämätavoitteiden alitukset sekä

myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2009 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille edellyttäen, että valtuusto on hyväksynyt em. kohdan.

Lisäksi tarkastuslautakunta päättää, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

PäätösTarkastuslautakunnalle jaettiin kokouksessa pöydälle päivitetty versio koskien asian esittelyn jatkoa.

Liite 3Asian esittelyn jatko, 27.5.2010

Tarkastuslautakunta päätti

lähettää tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginhallitukselle,

esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedokseen ja päättää

hyväksyä kaupungin vuoden 2009 tilinpäätöksen

hyväksyä tilintarkastuskertomuksessa ilmenevät vuoden 2009 talousarvion sitovien määrärahojen ylitykset ja liikeylijäämätavoitteiden alitukset sekä

myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2009 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille edellyttäen, että valtuusto on hyväksynyt em. kohdan.

Tarkastuslautakunta totesi seuraavat esteellisyydet, minkä osalta henkilöt eivät ole osallistuneet asian käsittelyyn:

Jäsen Yrttiaho opetuslautakunnan ja sen suomenkielisen jaoston ja Ylioppilaskyläsäätiön valtuuskunnan osalta, varajäsen Laine opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston osalta sekä kaupunginreviisori Koivuluhta rakennuslautakunnan osalta.

Lisäksi tarkastuslautakunta päätti, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Tlk2009- § 91
Liite 1:PwC Julkistarkastus Oy, JHTT-yhteisö, JHTT Irma Högman 29.4.2010: Tilintarkastuskertomus 2009
Liite 2:Asian esittelyn jatko (Jaetaan esityslistapostituksen mukana paperisena tarkastuslautakunnalle)
Liite 3:Asian esittelyn jatko, 27.5.2010