Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Tarkastuslautakunta 2009-2012 | 111 | 19.11.2009 | 6 |
946-2009 (045)
Toimikauden 2005-2008 tarkastuslautakunnan vuotta 2008 koskevaan arviointikertomukseen saadut lausunnot
Tiivistelmä: -
Tlk2009- § 111
Turun kaupunginvaltuusto on 15.6.2009 § 138 päättänyt merkitä arviointikertomuksen tiedokseen, lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja velvoittaa kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2009 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle selvityksen toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai joihin on ryhdyttävä tarkastuslautakunnan esille nostamien asioiden korjaamiseksi.
Hyväksyessään arviointikertomuksen toimikauden 2005-2008 tarkastuslautakunta on 18.5.2009 § 58 päättänyt antaa revisiotoimistolle tehtäväksi valmistella lausuntopyynnöt arviointikertomuksen johdosta. Edellä mainittuun viitaten revisiotoimisto on pyytänyt lausuntoa tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta. Lausunto on pyydetty 30.9.2009 mennessä. Lausunnot on pyydetty toimittamaan keskushallintoon valtuustolle annettavan selvityksen laatimista varten sekä revisiotoimistoon. Lausunnossa on pyydetty ottamaan kantaa arviointikertomuksessa käsiteltyihin aiheisiin myös niiltä osin, kun lausunnon antavaa organisaatiota ei ole erikseen nimeltä mainittu, mikäli aihe liittyy tai sillä on merkitystä organisaation toiminnalle.
Revisiotoimistossa on koottu yhteenveto saaduista lausunnoista 10.11.2009 tilanteessa.
Oheismateriaali 1 Vuotta 2008 koskevaan arviointikertomukseen saadut lausunnot (tilanne 10.11.2009)
Kaupunginhallitus ei toistaiseksi ole antanut selvitystä kaupunginvaltuustolle arviointikertomuksen johdosta.
Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:
Ehdotus Tarkastuslautakunta päättää merkitä toimikauden 2005-2008 tarkastuslautakunnan vuotta 2008 koskevaan arviointikertomukseen saadut lausunnot tiedoksi.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Lisäksi tarkastuslautakunta päätti kiinnittää kaupunginhallituksen huomiota kaupunginvaltuuston kaupunginhallitukselle asettamaan aikatauluun asian käsittelemisestä.
Päätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta.
Jakelu
tpvKaupunginhallitus