Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Tarkastuslautakunta 2009-2012 | 93 | 15.09.2009 | 11 |
1697-2009 (000, 015)
Kh 17.8.2009 § 423: Päätöksenteon tehostamista ja toimielinten työskentelyä koskevat ohjeet
Tiivistelmä: -
Tlk2009- § 93
”Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell:
Valtuustoryhmien välisessä sopimuksessa valtuustokaudelle 2009-2012 on asetettu tavoitteita mm. päätöksenteon tehostamiselle ja sovittu tässä tarkoituksessa, että valtuustokauden alussa perustetaan työryhmä, joka valmistelee tehostamistoimia koskien mm. tarpeettoman materiaalin sekä kokousten määrän vähentämistä ja arvioi palautus- ja pöydällepanomenettelyjä.”
Kaupunginhallitus päätti 17.8.2009 § 423,
”että liitteen mukaiset päätöksenteon tehostamista ja toimielimien työskentelyä koskevat ohjeet muutetaan kaupunginvaltuuston kohdan 5 osalta seuraavasti:
5. Kvn puheenjohtaja päättää valtuustossa pidettävien puheenvuorojen keston rajoituksista kuultuaan mahdollisuuksien mukaan valtuustoryhmien puheenjohtajia.
että ohjeet lähetetään lauta- ja johtokunnille tiedoksi ja noudatettaviksi.
Päätös tehtiin yksimielisesti esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta.”
Oheismateriaali 1 Kh 17.8.2009 § 423: Päätöksenteon tehostamista ja toimielinten työskentelyä koskevat ohjeet
Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:
Ehdotus Tarkastuslautakunta päättää merkitä tiedoksi päätöksenteon tehostamista ja toimielimien työskentelyä koskevat ohjeet, sekä toteaa niiden vaikutukset lautakunnan työskentelyyn.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.