Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Tarkastuslautakunta 2009-2012 | 63 | 20.08.2009 | 8 |
946-2009 (045)
Kv 15.6.2009 § 138: Tarkastuslautakunnan arviointikertomus Turun kaupungin toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta vuonna 2008
Tiivistelmä: -
Tlk2009- § 63
Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 15.6.2009 § 138 merkitä arviointikertomuksen tiedokseen, lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten ja velvoittaa kaupunginhallituksen tuomaan lokakuun 2009 loppuun mennessä kaupunginvaltuustolle selvityksen toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai joihin on ryhdyttävä tarkastuslautakunnan esille nostamien asioiden korjaamiseksi.
Oheismateriaali 1 Kv 15.6.2009 § 138: Tarkastuslautakunnan arviointikertomus Turun kaupungin toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta vuonna 2008
Kaupunginhallitus on 23.6.2009 § 392 päättänyt kaupunginvaltuuston 15.6.2009 tekemien päätösten täytäntöönpanosta. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus on lähetetty toimenpiteitä varten kaupunginhallitukselle.
Toimikauden 2005-2008 tarkastuslautakunta on 18.5.2009 § 58 hyväksyessään arviointikertomuksen päättänyt antaa revisiotoimistolle tehtäväksi valmistella lausuntopyynnöt arviointikertomuksen johdosta. Lausunnot tulee toimittaa keskushallintoon valtuustolle annettavan selvityksen laatimista varten sekä
Lyhennysote magnetofoninauhalta arviointikertomus asian osalta käydystä keskustelusta kaupunginvaltuustossa 15.6.2009 lähetetään tarkastuslautakunnan jäsenille asiakirjan valmistuttua.
Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:
Ehdotus Tarkastuslautakunta päättää merkitä vuoden 2008 arviointikertomusta koskevan kaupunginvaltuuston päätöksen ja kaupunginhallituksen täytäntöönpanopäätöksen tiedoksi.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.