Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Tarkastuslautakunta 2009-2012 | 32 | 09.04.2009 | 8 |
898-2009 (003)
Kh 16.3.2009 § 156: Ammattikorkeakoulun hallituksen opintomatka Hogeschool Utrechtiin 15.4.-17.4.2009
Tiivistelmä: -
Tlk2009- § 32
Kaupunginhallitus päätti 16.3.2009 § 156 oikeuttaa ammattikorkeakoulun hallituksen tekemään matkan Hogeschool Utrechtiin 15.4.-17.4.2009 siten, että matkan kustannukset päivärahoineen maksetaan ammattikorkeakoulun kansainväliseen yhteistyöhön ja hanketoimintaan saaduista EU-rahoista.
Samalla kaupunginhallitus päätti ilmoittaa lauta- ja johtokunnille suhtautuvansa tässä taloudellisessa tilanteessa kielteisesti lauta- ja johtokuntien ulkomaisiin opintomatkoihin.
Päätös asiassa tehtiin ensimmäisen kappaleen osalta esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta ja toisen kappaleen osalta Randellin tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.
Oheismateriaali 1 Kh 16.3.2009 § 156: Ammattikorkeakoulun hallituksen opintomatka Hogeschool Utrechtiin 15.4.-17.4.2009
Kaupunginhallituksen päätös on lähetetty tiedoksi virastoille ja laitoksille sekä lauta- ja johtokunnille.
Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:
Ehdotus Tarkastuslautakunta päättää merkitä kaupunginhallituksen päätöksen tiedokseen.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.