Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Tarkastuslautakunta 2009-2012 19 19.03.2009 19

13736-2008 (041)

Talousarvion noudattamista koskevat määräykset vuodelle 2009

Tiivistelmä:

Talouden vastuualue on laatinut ehdotuksen talousarvion noudattamista koskeviksi määräyksiksi vuodelle 2009. Näitä määräyksiä hallintokuntien tulee noudattaa talousarviota toteuttaessaan talousarviovuoden aikana. Kaupunginvaltuusto on 17.11.2008 hyväksynyt kyseiset määräykset.

Tlk2009- § 19

Talousarviopäällikkö Heikki Silpola 28.10.2008:

 

”Talouden vastuualueella on valmisteltu ehdotus vuoden 2009 talousarvion noudattamista koskeviksi määräyksiksi. Määräykset on tarkoitettu kaupunginvaltuuston hyväksyttäviksi. Ne täydentävät muita kuntataloutta koskevia säädöksiä. Vuoden 2009 määräykset perustuvat osittain aiempaan normistoon, mutta niistä on pyritty karsimaan kaikki sellainen ohjeistus, joka on löydettävissä muista talouden hoitamiseen liittyvistä ohjeista. Jäljelle on pyritty jättämään vain sellainen ohjeistus, joka on olennaista juuri vuoden 2009 talousarvion noudattamisessa.

 

Seuraavassa on otettu esiin muutama tärkein muutoskohta aikaisempiin määräyksiin nähden.

 

4.2. Toiminnan ja talouden kehittymisen raportointi kaupunginvaltuustolle, kaupunginhallitukselle ja tarkastuslautakunnalle

 

Kaupunginvaltuuston vuodelle 2009 sitoviksi hyväksymien kriittisten menestystekijöiden, näiden arviointikriteerien/mittarien ja mittareiden tavoitearvojen, muiden tavoitteiden sekä talouden tasapainottamiseen tähtäävien toimenpiteiden toteuttamisesta tulee raportoida talousarviovuoden aikana kaksi kertaa. Toteutumisraportit tehdään maaliskuun ja heinäkuun lopun tilanteen mukaan. Samassa yhteydessä laaditaan tilikauden talouden toteutumisennusteet. Marraskuussa annetaan kaupunginhallitukselle vielä ylimääräinen talouden toteutumisen ennuste. Tilikauden 1.1.-31.12.2009 lopullinen toiminnan ja talouden toteutuma raportoidaan tasekirjaan liitettynä.

 

Toiminnan ja talouden seurantaraportit tulee tuoda kaupunginhallituksen käsittelyyn kuuden viikon sisällä raportointikauden päättymisestä ja raportointiin tulee sisällyttää lautakuntien selvitykset sekä kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien niiden johdosta antamat lausunnot, mikäli raportti lautakunnan osalta poikkeaa kaupunginvaltuuston vahvistamasta talousarviosta ja taloussuunnitelmasta.

 

Maailmantalouden kriisistä johtuen 1. toteutumisennuste maaliskuun tilanteen mukaan raportoidaan kuitenkin kaupunginhallitukselle talouden ennusteen osalta virkamiesvalmisteluna huhtikuun 20. päivään mennessä.

 

Maaliskuun jälkeen on syytä nopeasti laatia tilannekatsaus talouden kehittymisestä, jotta voidaan välittömästi harkita tarpeellisia toimia esimerkiksi lisätalousarvion osalta.

 

4.3. Toiminnan ja talouden kehittymisen raportointi lauta- ja johtokunnille sekä apulaiskaupunginjohtajille

 

Virastot ja laitokset raportoivat omalle lautakunnalleen ja virastopäälliköt apulaiskaupunginjohtajalle talouden ja toiminnan kehittymisestä sekä työvoiman käytöstä kuukausittain.

 

Raportointia on tiivistetty aikaisemmasta. Talouden ja toiminnan seurannan tiivistämiseksi virastot ja laitokset joutuvat raportoimaan toiminnastaan kuukausittain. Aikaisemmin raportointivelvollisuus oli joka toinen kuukausi.

 

Kaupunginhallitus hyväksynee kaupunginvaltuustolle oheisena liitteenä esitettävät vuoden 2009 talousarvion noudattamista koskevat määräykset.”

 

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 17.11.2008 § 254 hyväksyä päätöksen liitteenä olevan ehdotuksen vuoden 2009 talousarvion noudattamista koskeviksi määräyksiksi.

 

Oheismateriaali 1              Kv 17.11.2008 § 254: Talousarvion noudattamista koskevat määräykset vuodelle 2009, Liite 2 Ehdotus talousarvion noudattamista koskeviksi määräyksiksi vuodelle 2009

 

Kaupunginhallitus on 24.11.2008 § 623 päättänyt kaupunginvaltuuston päätöksen täytäntöönpanosta. Määräykset päätettiin lähettää noudatettaviksi lautakunnille, erillisille virastoille ja laitoksille sekä kaupunkikonsernin tytäryhteisöille.

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus       Tarkastuslautakunta päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätöksen tiedokseen ja noudatettavaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.