Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta5625.04.20244

1024-2024 (07 02 01)

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan tehtäväalueella tehdyt kuntalaisaloitteet vuonna 2023

Tiivistelmä:

Lautakunta käsitteli 2023 tehtyjä kuntalaisaloitteita helmikuussa 2024 ja palautti lisävalmisteluun aloitteen, joka koski ehdotusta Kirkkotien pysäkille asetettavasta penkistä. Pysäkille saadaan toiveiden mukaisesti järjestettyä penkki.

Tksjlk § 56

Suunnittelupäällikkö Lauri Jorasmaa 16.4.2024:

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta käsitteli 14.2.2024 § 21 vuonna 2023 joukkoliikennelautakunnan tehtäväalueella tehtyjä kuntalaisaloitteita. Lautakunta teki seuraavan päätöksen:

Ehdotus hyväksyttiin muilta osin paitsi Kirkkotien terveysaseman bussipysäkkiä koskevan aloitevastauksen osalta, joka palautettiin uudelleen valmisteltavaksi Pietarin Anttilan kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Pietarin palautusehdotuksen perustelut:

"Kansalaisaloitteeseen annetussa vastauksessa todetaan ehdotettuihin asioihin, että niitä ei nähdä mahdollisiksi toteuttaa. On kuitenkin perusteltua selvittää ja toteuttaa muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi Helsingin Kumpulan puistoalueella on hyviä yhden istuttavia tuoleja sekä monella ahtaalla raitiotiepysäkillä, kuten rautatieaseman edessä, on tukitankoja, joihin voi tarvittaessa nojata. Terveysasemaa ja sen ohi ajavaa palvelulinjaa käyttävät monet ikäihmiset ja aloitteen mukaan huonosti liikkuvat. Heille tällainen seisomisen tukitanko helpottaa ja mahdollistaa paremmin bussin odotusta."

Kirkkotien pysäkin tilannetta on selvitetty lisää, ja on selvinnyt, että pysäkille saadaan järjestettyä penkki kevään 2024 aikana. Kevyen liikenteen käytävän kapeudesta huolimatta alueelle voidaan asettaa penkki. Ratkaisu ei ole ohjeen mukainen, mutta käytännössä esimerkiksi talvikunnossapito saadaan järjestettyä alueella. Penkin asentamisen kulut kohdistuvat Turun kaupungin kunnossapidon jatkuviin kuluihin.

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte:

Ehdotus​Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää merkitä tiedoksi Kirkkotien pysäkin penkin tilanteen ja merkitä asian käsitellyksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.