Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, liikkumispalvelut 
Joukkoliikennepalvelujohtaja116.01.2023 

7184-2022 (08 01 00, 00 01 02)

Liikenteenharjoittajille maksettavat bonukset 3/2022

Joukkoliikennesuunnittelija Jouko Tervonen 12.1.2023:

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päätti 12.10.2022 § 139 valtuuttaa joukkoliikennepalvelujohtajan päättämään mittausjakson syyskuu-joulukuu 2022 tulosten ja ajamattomien vuorojen määrän pohjalta siltä maksettavat bonukset, jotta vuoden 2022 tilinpäätös valmistuu ajoissa.

Liikenteen sopimusehtojen mukaan on asiakastyytyväisyys sidottu palvelun osalta lukuarvoihin 3,8–3,9. Arvoasteikko on yhdestä viiteen, joka määräytyy matkustajien antaman laatuarvioinnin perusteella kuljettajan asiakasystävällisyydestä, kuljettajan ajotavasta ja bussin siisteydestä. Sopimuksen mukaan mittauksia tehdään neljän kuukauden jaksoina kolme kertaa vuodessa. Liikennöitsijälle maksetaan palvelubonusta, mikäli kokonaisarvosana ylittää 3,9 mittausjaksolta. Jos laadun kokonaisarvosana mittauksissa jää alle 3,8, tulee miinusbonusta, lisäksi liikenteenharjoittajan tulee tehdä viipymättä korjausehdotus laadun parantamiseksi. Vuonna 2015 ja sen jälkeen kilpailutetuissa sopimuksissa on todettu, että mahdollista laatupalkkiota ei makseta yritykselle, jos sen ajamaton linjakilometrimäärä ylittää 0,1 % laatupalkkiokaudella. Tässä tarkastelujaksossa arvosanat asettuivat 4,0–4,8 välille ja muutamissa kohteissa ajamattomien vuorojen kilometrimäärä on ylittänyt 0,1​%, joten niille kohteille ei bonuksia makseta.

Bonuksia maksetaan yhteensä 221​298 euroa ja keskimääräiseksi bonusprosentiksi muodostuu 1,25​%. Sopimuksen mukaisesti liikenteeseen laskettujen bonuksien arvot prosentteina ja maksettavina euroina kohteittain ovat liitteenä. Liitteenä on myös taulukko ajamattomista kilometreistä niiltä liikennöintikohteilta, joille ei makseta bonusta.

Liite 1​Laskelma bonukset III 2022

Liite 2​Ajamattomat vuorot ylittää 0,1​% jaksolla syyskuu-joulukuu 2022

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte:

Päätös​Päätän, että liikenteenharjoittajille maksetaan bonuksia jaksolta syyskuu-joulukuu 2022 liitteiden 1 ja 2 perusteella seuraavasti:

Sirpa Korte

joukkoliikennepalvelujohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä.

Jakelu

tiedLiikenne Vesma Oy
tiedLS-Liikennelinjat Oy
tiedLänsilinjat Oy
tiedNobina Oy
tiedSavonlinja Oy
tiedTurun Kaupunkiliikenne Oy
tiedV-S Bussipalvelut Oy
tpvXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Kypalipa § 1
Liite 1:Laskelma bonukset III 2022
Liite 2:Ajamattomat vuorot ylittää 0,1 % jaksolla syyskuu-joulukuu 2022