Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta8915.06.20226

7199-2022 (08 01 00)

Koululais- ja päiväkotiryhmien matkustaminen Fölillä

Tiivistelmä:

Fölille on viime aikoina esitetty usein pyyntöjä lisäbusseista koululais- tai päiväkotiryhmien matkustustarpeisiin. Lautakunnalle esitetään, että kouluille ja päiväkodeille annetaan ohjeistus ryhmien kulkemiselle Fölin joukkoliikenteessä.

Tksjlk § 89

Suunnittelupäällikkö Lauri Jorasmaa ja joukkoliikennesuunnittelija Jouko Tervonen 9.6.2022:

Kuluneen lukuvuoden aikana on Fölin toimistolle tullut kouluilta ilmoituksia sellaisista oppilasryhmien matkustustarpeista, jotka ovat selkeästi tyypillisiä tilausajoiksi luokiteltavia. Ei ole tarkoituksen mukaista, että esimerkiksi Fölin yhdelle linjavuorolle olisi tulossa noin sadan oppilaan ryhmä. Tuollainen sadan oppilaan ryhmä täyttää yksinään jo kahden telibussin istumapaikat. Kuitenkin linjoilla pitää saada mahtumaan kyytiin vuorolla muutenkin kulkevat matkustajat.

Föliltä on aiemmin annettu alueen kouluille ja päiväkodeille ohje ryhmien matkustamisesta Fölin joukkoliikenteessä. Fölin rooli ei välttämättä ole selvä kouluille ja päiväkodeille. Föli hoitaa kaikille tarkoitettua joukkoliikennettä, mutta ei aja tilausajoa. Uuden ohjeistuksen lähtökohtana on, että koulut ja päiväkodit hoitavat suurten ryhmien kuljetukset tilausajoilla. Yhdelle Fölin vuorolle voidaan ottaa vain yksi noin 25 hengen oppilas- tai päiväkotiryhmä. Uusi ohjeistus on tarkoitus ottaa käyttöön koulujen osalta lukuvuoden 2022–2023 alkaessa elokuussa ja päiväkotien osalta heti lautakunnan päätöksen saatua lainvoiman.

Liite 1Koululais- ja päiväkotiryhmien liikkuminen Fölin joukkoliikenteessä

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää, että liitteenä oleva koululais- ja päiväkotiryhmien matkustusta koskeva ohje hyväksytään ja otetaan käyttöön päiväkotien osalta päätöksen saatua lainvoiman ja koulujen osalta lukuvuoden 2022–2023 alusta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaarinan kaupunki
tiedLiedon kunta
tiedNaantalin kaupunki
tiedRaision kaupunki
tiedRuskon kunta
tpvKasvatus ja opetus
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Tksjlk § 89
Liite 1:Koululais- ja päiväkotiryhmien liikkuminen Fölin joukkoliikenteessä