Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, liikkumispalvelut 
Joukkoliikennepalvelujohtaja2125.05.2022 

2959-2022 (08 01 00, 02.09, 02 06 01)

Maksuttomien matkojen myöntäminen ukrainalaisille 5.6.2022 saakka

Föli on myöntänyt ukrainalaisille maksuttomat matkat ajalle 9.3.-31.5.2022. Maksuttomia matkoja annettiin kevään aikana ukrainalaisille siksi, että tilanne oli maahantulijoiden kannalta niin kaoottinen, ja Föli halusi huolehtia, että kulkeminen lähtisi sujumaan helposti.

Maksuttomat matkat olivat väliaikainen ratkaisu. Vastaanottokeskuksen myöntämä, valtion rahoista maksettava vastaanottoraha on tarkoitettu turvapaikanhakijan välttämättömiä perustarpeita varten ja on tarkoitettu myös paikallisliikenteen lippujen maksamiseen.

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen on pyytänyt, että ukrainalaisten matkustamisen maksuttomuutta jatkettaisiin kevätlukukauden loppuun, joka tänä vuonna menee hieman kesäkuun puolelle. Tällöin kevään viimeisille koulupäiville ei tarvitsisi tehdä koulupuolella järjestelyjä.

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on päättänyt 16.8.2017 § 127 valtuuttaa joukkoliikennejohtajan antamaan Turun seudun joukkoliikenneviranomaisen kiireelliset lausunnot sekä päättämään merkityksiltään vähäisiksi katsottavat viranomaisen lupa-asiat ja liikenteen muutostarpeet lautakunnan kokoustaukojen aikana.

Kyseessä on taloudellisesti hyvin vähäinen, mutta inhimillisesti tärkeä päätös, joka ei aiheuta merkittävää tulonmenetystä Föli-kunnille.

PäätösPäätin, että voimassa olevalla Ukrainan passilla voi matkustaa Turun seudun joukkoliikenteessä Fölissä maksutta 5.6. asti. Passia näyttävä matkustaja ei tarvitse muuta lippua. Myös poliisin, rajatarkastusviranomaisen tai Maahanmuuttoviraston (Migri) myöntämällä passin haltuunottotodistuksella pääsee matkustamaan.

Tämä päätös tulee voimaan odottamatta lainvoimaa.

Jakelu

tiedKaarinan kaupunki
tiedLiedon kunta
tiedLS-Liikennelinjat Oy
tiedLänsilinjat Oy
tiedNaantalin kaupunki
tiedNobina Oy
tiedRaision kaupunki
tiedRuskon kunta
tiedSavonlinja Oy
tiedTarjousyhteenliittymä Liikenne Vesma Oy ja Jalon Liikenne Oy
tiedTurun Kaupunkiliikenne Oy
tiedV-S Bussipalvelut Oy
tiedTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX