Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta1409.02.20224

14139-2019 (08 01 00, 00 04 01)

Kuhankuonon liikenne kesäkaudella 2022

Tiivistelmä:

Lautakunnalle tuodaan tiedoksi, että Kuhankuonon liikenne toteutetaan aiemman aikataulupäätöksen mukaisesti, mutta Turun ulkopuoliseen maksuosuuteen osallistuvat Pöytyän kunnan lisäksi Metsähallitus ja Varsinais-Suomen liitto sekä Auran kunta. Liikenteen vakinaistamispäätös vuodelta 2019 ei kuitenkaan ole voimassa, vaan osapuolet ovat sitoutuneet nyt vuoden 2022 liikenteen kustannuksiin, ja maksuosuudet tulevia vuosia varten tulee sopia syksyllä 2022 riittävän laajalla kokoonpanolla.

Tksjlk § 14

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte 3.2.2022:

Turun keskustan ja Kuhankuonon yhteyttä kokeiltiin kesinä 2018 ja 2019.

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päätti 11.12.2019 § 160, että se järjestää vakituisen kesäajan liikenteen Kuhankuonolle yhdessä Pöytyän kunnan kanssa. Föli ja Pöytyän kunta ovatkin jakaneet Tortinmäen ja Kuhankuonon välisen osuuden kustannukset 21.000 e (alv 0) puoliksi vuosina 2020 ja 2021. Viikonloppuvuoroja on ollut kesäaikataulukaudella keväästä pitkälle syksyyn kymmenen edestakaista vuoroa päivässä. Lisäksi koulujen kesäloma-aikaan on ajettu arkisin kuusi edestakaista vuoroa Turun ja Kuhankuonon välillä.

Föli on panostanut Kuhankuonon upean luontokohteen markkinointiin ja viestintään. Kuhankuono on osa Fölin lähimatkailuun kannustavaa markkinointikampanjaa, joka on saanut paljon näkyvyyttä mm. bussien pinnoilla, nettisivuilla (foli.fi/seikkailu), sosiaalisessa mediassa ja radiossa. Kuhankuonolla on föli.fi:ssä oma laskeutumissivu (foli.fi/kuhankuono), jossa on aikataulutietojen lisäksi mm. Kuhankuonon tapahtumakalenteri ja tietoa alueen palveluista ja reiteistä. Sivua on nostettu esille kaikessa aiheeseen liittyvässä viestinnässä. Lisäksi Kuhankuonon liikenneyhteydestä on ollut mainoksia Fölin aikataulukirjassa ja Kuhankuonon erillisaikatauluesitteitä on jaettu Fölin palvelupisteissä.

Pöytyän kunta on ilmoittanut, ettei sillä ole enää vuonna 2022 mahdollisuutta maksaa 10.500 euron osuutta (alv 0) liikenteestä. Koska kyse on tärkeästä virkistysyhteydestä sekä paikallisten ihmisten että matkailijoiden kannalta, ja Föli tuo myös paljon näkyvyyttä Kuhankuonolle, asiaan on etsitty ratkaisu yhdessä Pöytyän kunnan, Metsähallituksen, Varsinais-Suomen liiton ja Auran kunnan kanssa.

Fölin ulkopuoliseksi rahoitukseksi Kuhankuonon liikenteeseen vuodelle 2022 on sovittu: Metsähallitus 4.500 e, Pöytyän kunta 3.000 e, Varsinais-Suomen liitto 3.000 e ja Auran kunta 1.500 e. Maksuosuudet ovat alvittomia ja koskevat vuotta 2022. Tämä summa kattaa myös indeksikasvun.

Em. yhteistyöllä saadaan Kuhankuonon liikenne toteutettua aiemmin sovitusti. Keväällä ja syksyllä lauantaisin ja pyhäpäivinä ajetaan päivittäin kymmenen edestakaista vuoroa Turun puutorin ja Kuhankuonon välillä (25.4. - 30.10.2022). Lisäksi koulujen kesäloman aikana 6.6. - 7.8.2022 ajetaan arkisin kuusi edestakaista vuoroa.

Syksyllä 2022 sovitaan Kuhankuonon liikenteen jatkosta vuodelle 2023 ja toivottavasti myös pidemmälle aikavälille. Jos jakajia on monta, kunkin osallistujan kustannusosuus jää pieneksi ja on mahdollisesti helpompi sitoutua pidemmälle ajalle. Turun kaupunki maksaa kokonaisuudessaan liikenteen Turun puutorilta Tortinmäkeen sekä puolet Tortinmäen ja Kuhankuonon välisestä liikenteestä. Lipputulot tulevat Turulle. 

Oheismateriaali 1Kuhankuonon liikenteen kooste, Kuhankuonon yrittäjätilaisuus 7.12.2021

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta merkitsee tiedokseen, että Fölin ulkopuoliseksi rahoitukseksi Kuhankuonon liikenneyhteyteen vuonna 2022 on sovittu: Pöytyän kunta 3.000 e, Metsähallitus 4.500 e, Varsinais-Suomen liitto 3.000 e ja Auran kunta 1.500 e (alv 0).

Lisäksi lautakunta päättää, että Kuhankuonon liikenneyhteyden jatkosta tulee neuvotella eri osapuolten kanssa syksyllä 2022, jotta saataisiin pysyvä ratkaisu Kuhankuonon liikenteen toteuttamiseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoAuran kunta
tiedKaarinan kaupunki
tiedLiedon kunta
tiedLS-Liikennelinjat Oy
tiedMaskun kunta
aoMetsähallitus
tiedMynämäen kunta
tiedNaantalin kaupunki
tiedNousiaisten kunta
aoPöytyän kunta
tiedRaision kaupunki
tiedRuskon kunta
tiedSäkylän kunta
aoVarsinais-Suomen liitto
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX